Kuva: All Over PressSébastien Ogier on rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari. Hän pääsi oman ralliuransa alkuvaiheessa tutustumaan myös Kimi Räikköseen. Ogierin sanat suomalaisesta olivat melkoisia.Räikkönen ja Ogier olivat tallikavereita Citroënin junioritiimissä vuonna 2010. Räikkönen ajoi tuolloin rallin MM-sarjassa yltäen parhaimmillaan viidenneksi (Turkin MM-ralli) ja oli MM-sarjan kymmenes. Ogier oli puolestaan sarjan neljäs. Ogier puhui viikonloppuna MTV:lle yhteisestä ajastaan Räikkösen tallikaverina. Ranskalaislegenda paljasti myös seuranneensa Jäämiehen viimevuotista elämää.– No, minusta oli aika siistiä olla hänen tiimikaverinsa. Jos olen rehellinen, tuohon aikaan meillä ei ollut niin paljon kommunikaatiota keskenämme. Mutta sen jälkeen olemme kuitenkin pitäneet jonkinlaisen, sanotaanko, ystävyyden yllä, ja olen aina iloinen nähdessäni hänet taas.– Näen nyt, että meillä on uusi tehtävä, kuten seuraavan sukupolven ohjaaminen alalle. Olen varma, että se on hänelle jännittävä haaste. Mutta tiedätkö, Formula 1 -kuljettajalle siirtyminen ralliin ei ole koskaan helppoa. Silti hän oli tarpeeksi rohkea yrittääkseen sitä, avasi Ogier. Ogier esitti myös ison väitteen Räikkösestä. Hän arveli, että F1-ässä olisi voinut tehdä komean uran myös rallissa.– Hän oli selvästi myös lahjakas ajaessaan ralliautoamme. Okei. Hän ei odottanut tarpeeksi, arvelen. Hänen olisi tarvinnut tehdä hieman enemmän töitä rallin eteen. Mutta olen varma, että ennemmin tai myöhemmin hän olisi pystynyt menestymään myös rallissa, väitti Ogier.LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kimi Räikkönen Sebastien Ogier Lue myös: Kalle Rovanperä ja Ott Tänak kävivät tiukan keskustelun – se taisi olla viimeinen pisara toiselle Ralli 10.08.2026 - 11:43 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvalaa viedään kunnolla takaisin rallin MM-sarjaan – yksi mies on estämässä aikeet Ralli 09.08.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Juha Kankkusen edessä iso keskustelu – kahden suomalaisen kohtalo Toyotalla saa sinettinsä Ralli 09.08.2026 - 09:41 Lasse Honkanen