Kuva: TGR WRT / McKleinToyotan Oliver Solberg dominoi Viron MM-rallin voittoon. Hänen tallikaverinsa Kalle Rovanperä jäi yllättäen vasta neljänneksi.Toiseksi tuli isäntämaan Ott Tänak. Hän avasi Dirtfish-sivustolle ongelmiaan rallin jälkeen. – Mainitsin, että ehkä asenteeni ei ollut paras mahdollinen tullessani tänne. Minulla oli jo vähän vaikeuksia auton kanssa ennen rallia ja pienessä valmistelutapahtumassa, joten odotin vähän, että vauhdin näyttäminen tulee olemaan hankalaa.– Totta kai on silti tietynlainen paine suoriutua hyvin kotiteillä, joilla on kasvanut ja oppinut ajamaan, joten se on sellainen paikka, jossa pitäisi pystyä näyttämään. Mutta tiesin kyllä vähän etukäteen, että se tulisi olemaan vaikeaa, selvitti Tänak.Tänak ällisteli Solbergin suoritusta. Hän sanoi Kalle Rovanperän kannalta karun faktan: Solberg teki sen mitä suomalaisen olisi pitänyt tehdä Tänakin papereissa. – Rehellisesti sanottuna odotin silti pystyväni taistelemaan kakkossijasta, ja siihenhän me lopulta päädyimme, mutta odotin sen tapahtuvan Kallen takana, en Oliverin. Mutta kaikki kunnia hänelle.LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalle Rovanperä Oliver Solberg Ott Tänak Toyota Lue myös: Toyota-pomo ei lähtenyt kaunistelemaan: Sami Pajarin takana vaanii valtava uhka Ralli 13.08.2026 - 11:51 Lasse Honkanen Rallin kartanlukijalta iloisia parisuhdeuutisia – Janni Hussi innostui Ralli 12.08.2026 - 12:01 Lasse Honkanen Enni Mälkönen rikkoi vihdoin hiljaisuuden – ”armoton” totuus selvisi rallinaiselle Ralli 11.08.2026 - 11:49 Lasse Honkanen