Kuva: All Over PressToyotan Sami Pajari ajoi hienosti Ruotsin MM-rallin kolmanneksi. Pajarin ympärillä oli isoja kysymyksiä Toyotan leirissä Monte Carlon MM-rallin flopin jälkeen.Ruotsin MM-rallissa työtehtävissä ollut Kristian Sohlberg on avannut asiaa Youtube-kanavallaan. – ”Sorry for the team” ei tällä kertaa tarvinnut sanoa. Sami ajoi hyvin ja vastasi huutoon. Jos nyt en ihan väärin ymmärtänyt, mitä vähän kuulin tuolla Ruotsissa eri suista, niin aika kovat paineet siellä oli kuitenkin, ja aika paljon asioista on keskusteltu. Mutta hyvä, että tämä tilanne meni näin, vihjaili Sohlberg.– Sami tai Toyota olivat samassa hotellissa kuin minä, tuli nähtyä Sami useampana aamuna ja tuli juteltuakin moneen otteeseen. Ainoa asia, joka minua vähän jäi harmittamaan oli se, että ihan pienen pieni suorituskyky, että jos olisi pystynyt pitämään sen suorituskyvyn tasaisena koko ajan, niin olisi pystynyt ajamaan ehkä Takaa (Takamoto Katsuta) vastaan vielä haastamaan Takan kakkosijalle. – Mutta äärettömän hyvä kolmas sija. Varmaan teki itseluottamukselle ihan hemmetin paljon hyvää Samille ja Markolle (Salminen) molemmille. Jos he ovat vähän molemmat olleet siellä kiikarin valossa, että näinkö homma jatkuu vai pitääkö tässä ruveta tekemään jonkinlaisia muutoksia. En tiedä yhtään minkälaisia muutoksia… Mutta virheetöntä tekemistä, hyvää tekemistä ja vahva bounce back tuolta Montesta. – Ei ollut enää, oli sitä kriittisyyttä itselleen, ei ollut sitä, että ollaan opettelemassa, mitä niin kuin sanoin ennakossa että en halua kuulla, että ollaan opettelemassa. Ei kuulunut sellaista. Mitä siellä ikinä onkaan tehty ja mitä siellä ikinä onkaan puhuttu, niin ne puheet on selvästi auttanut, paalutti Sohlberg.LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kristian Sohlberg Sami Pajari Toyota Tuoreimmat Uutiset Anita Korva teki paluun hiihtokisoihin – tässä vaiheessa selvisi brutaali totuus Tämä oli viimeinen pisara – uutinen Patrik Laineesta oli liikaa vaimolle VM: Jari-Matti Latvala puhui avoimesti ongelmistaan Janni Hussin kanssa Muistatko Kari Lehtosen? NHL-mies lopetti ilmoittamatta kenellekään ja löysi täysin uuden uran Anne Kyllönen hempeili somessa – ei olisi koskaan voinut uskoa, että tullaan tähän pisteeseen Raskaansarjan nyrkkeilyssä juonitaan kahta superottelua – vuosien piina päättyisi Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Hiihtomiehen mitta on täynnä – vaatii Johannes Kläbon käyttämiä aineita julki Florida Panthersin NHL-pomo puhui nyt suunsa puhtaaksi Aleksander Barkovin tapauksesta Suomen hiihtonaiset vaihtoivat vapaalle – juhlakunnossa Ylläksellä Kulissit romahtavat – Johanna Matintalolta tyly totuus Ylelle Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Tämä ottelu oli liikaa – Tyson Fury lausui hyytävät sanat tiimilleen Rakkaus kukoistaa – Suvi Minkkinenkin reagoi ilouutiseen Raimo Helminen ja radikaali ratkaisu – ”Ei tämä voi vain jatkua näin” Lue myös: VM: Jari-Matti Latvala puhui avoimesti ongelmistaan Janni Hussin kanssa Ralli 09.04.2026 - 17:49 Lasse Honkanen Janni Hussi teki katastrofaalisen virheen – rallimieheltä melkoinen reaktio Ralli 08.04.2026 - 08:18 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Ralli 07.04.2026 - 08:14 Lasse Honkanen