Kuva: All Over PressRallin SM-sarjan kausi tulee päätökseen viikonloppuna Seinäjoella. Skodan Esapekka Lappi on vahvasti matkalla kohti mestaruutta.Lappi on ajanut yhtä rallia vaille täyden kauden SM-sarjassa. Hän lähtee Etelä-Pohjanmaalle myös hieman haikein mielin. Lappi myönsi myös saaneensa tietyn palon lajiin takaisin. – Hyvillä mielin lähden kauden finaaliin. On vain harmi, että sarja päättyy tähän. On ollut mukavaa ajaa ralli SM-sarjaa. Seinäjoen jälkeen sitten mietitään, mitä tehdään seuraavaksi. Sellainen suuri nautinto tätä lajia kohtaan on kuitenkin tullut takaisin. Auton rassaaminen, joka kuuluu siihen, kun aloittaa lajin, on myös maistunut, ja muitakin mukavia juttuja on tullut tämän kauden aikana koettua, sanoi Lappi tiedotteessa.Lapilla olisi mahdollisuus ajaa varmistelemalla mestaruuteen. Hänellä on kuitenkin mielessä jotain muuta.– Seinäjoelle lähdemme voittamaan. Hiljaa ajaminen ei palvele sitä tarkoitusta, minkä takia tähän sarjaan lähdin. Jos ajan varman päälle, en pysty nauttimaan ajamisesta ja siitä, että esimerkiksi automme ei toimi silloin oikein. Voitto ja mestaruus ovat hienoja asioita, mutta kun kääntää kolikon toisin päin, muuttavatko ne minun tulevaisuuttani suuntaa tai toiseen. Emme me häviämään lähde, mutta riittääkö rutiinivauhtimme voittoon asti, sitä ei voi tietää. Seinäjoella SM1-luokassa on hyvä kattaus kuljettajia ajamassa voitosta, selvitti Lappi tiedotteessa. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Esapekka Lappi Rallin SM-sarja Skoda Tuoreimmat Uutiset Lotta Harala pisti hynttyyt yhteen juoksijan kanssa – julkinen esiintyminen Toyota-pomolta tuli tuomio: Sami Pajari on poissa pelistä ensi kaudella Suomen A-maajoukkuehiihtäjä ja ampumahiihtäjä löysivät toisensa – hempeät kuvat julki Erotuomari myönsi tunaroineensa Tapparan ratkaisumaalissa – ”Meni paskat housuun” Krista Tervo täräytti mahtikaaren – SE-naiselta loistava paljastus Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Suomalaisjuoksija täräytti maailmanennätyksen – ylivoima oli mykistävää IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Huhumylly kuumenee: Palaako Patrik Laine yllättäen ex-seuraansa? Hehkutukselle stoppi: Suomalaiselta juoksijalta tylyä tekstiä Alisa Vainion touhusta Suomalaiselta keihäsässältä järjetöntä ylivoimaa – voitto yli 20 metrillä UC: Käsky kävi NHL:stä – Leijona-tähti välittömästi pihalle MM-kisoista Lue myös: Toyota-pomolta tuli tuomio: Sami Pajari on poissa pelistä ensi kaudella Ralli 18.05.2026 - 17:54 Lasse Honkanen Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Ralli 18.05.2026 - 09:59 Lasse Honkanen IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ralli 17.05.2026 - 21:42 Lasse Honkanen