Kuva: Taneli Niinimäki / AKKTunturirallissa säväyttänyt Tuukka Kauppinen kilpailee SM-sarjan lisäksi myös ulkomailla. Kalenterissa on kuuden osakilpailun mittainen Italian asfalttirallisarja että FIA ERC Junior -sarja.Kauppisen kausi käynnistyy tulevana viikonloppuna Rally Il Ciocco e Valle del Serchiossa. Autona on Peugeot 208 Rally4. – Asfaltilta ei oikeastaan ole kokemusta kuin sorapyörillä, kun joissakin kilpailuissa on ajettu asfalttiosuuksia sorarallin yhteydessä. Radalla olen jonkin verran ajanut, mutta se on täysin eri asia ralliin verrattuna. Minulla on jo jonkinlainen käsitys ajotyylistä, ja moni on sanonut, että asfalttiralli muuttuu todella nautinnolliseksi, kun sen rytmistä saa kiinni. Pian nähdään, miten ajaminen alkaa sujua, Kauppinen arvioi Rautio Motorsportin tiedotteessa.– Vittorion (Caneva, rallikoulun pitäjä) opit ovat jo auttaneet soralla, ja suurin haaste tulee varmasti olemaan nopeimman ajolinjan löytäminen, Kauppinen jatkaa.– Tavoitteena on tietenkin maaliin pääsy ja nousujohteinen kilpailu. Toivomme, että saamme nopeasti kiinni ajamisen rytmistä, mikä helpottaisi seuraavia ralleja, hän suunnittelee.LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Tuukka Kauppinen Tuoreimmat Uutiset Mikael Granlundilta kaikessa hiljaisuudessa upea ele Suomessa Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää hiihtopiireissä – ”Olen kuullut kautta rantain” Nyt sen voi sanoa: Kaisa Mäkäräisen elämässä valtava muutos Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta IL: SM-liigaseuran tähtipelaaja sai poskettoman tarjouksen kilpailijalta – ”Tuplapalkka” Suomen maajoukkuehiihtäjä lopettaa uransa – uusi laji ja ura jo tiedossa Suomen vapaaottelutähti kohtasi Habib Nurmagomedovin – veti hetkessä johtopäätöksensä Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Krista Pärmäkoski bongattiin hiihtomiehen seurassa – nainen oli yhtä hymyä Miten käy AT Ski Teamin? Antti Tuisku astui nyt esiin Suomalainen floppihiihtäjä rikkoi hiljaisuuden – nyt on muutosten aika Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen PP: Raimo Helmiseltä armoton temppu suomalaispelaajan ”surutyön” keskellä Kalle Palander ui syvissä vesissä – karu totuus näki päivänvalon Lue myös: Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Ralli 07.04.2026 - 08:14 Lasse Honkanen Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen Ralli 06.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Nyt se on julkista: Ylen rallisuosikki Henri Haapamäkeä nähdään jatkossa MTV:llä Ralli 05.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen