Kuva: Taneli Niinimäki / AKKTunturirallissa säväyttänyt Tuukka Kauppinen kilpailee SM-sarjan lisäksi myös ulkomailla. Kalenterissa on kuuden osakilpailun mittainen Italian asfalttirallisarja että FIA ERC Junior -sarja.Kauppisen kausi käynnistyy tulevana viikonloppuna Rally Il Ciocco e Valle del Serchiossa. Autona on Peugeot 208 Rally4.– Asfaltilta ei oikeastaan ole kokemusta kuin sorapyörillä, kun joissakin kilpailuissa on ajettu asfalttiosuuksia sorarallin yhteydessä. Radalla olen jonkin verran ajanut, mutta se on täysin eri asia ralliin verrattuna. Minulla on jo jonkinlainen käsitys ajotyylistä, ja moni on sanonut, että asfalttiralli muuttuu todella nautinnolliseksi, kun sen rytmistä saa kiinni. Pian nähdään, miten ajaminen alkaa sujua, Kauppinen arvioi Rautio Motorsportin tiedotteessa.– Vittorion (Caneva, rallikoulun pitäjä) opit ovat jo auttaneet soralla, ja suurin haaste tulee varmasti olemaan nopeimman ajolinjan löytäminen, Kauppinen jatkaa.– Tavoitteena on tietenkin maaliin pääsy ja nousujohteinen kilpailu. Toivomme, että saamme nopeasti kiinni ajamisen rytmistä, mikä helpottaisi seuraavia ralleja, hän suunnittelee.LUE MYÖS: Näkökulma: HIFK:ssa on monttu, mistä on kiivettävä nopeasti ylös (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Tuukka KauppinenTuoreimmat Uutiset Selvä viesti: Rallimies ällisteli Enni Mälköstä Kimi Räikkösestä arkistojen aarre – Jäämies tuijotti jotain sellaista, jota nuoremmat eivät edes tunnista Montrealissa on kypsytty – onko tässä Patrik Laineen tuleva NHL-seura? Olli Jokinen jyrähti Avussa – puhui suunsa puhtaaksi suhteestaan HIFK-pomo Janne Pesoseen Reetta Hurske vahvisti – päätyi rajuun ratkaisuun Toyotan rallitähti antoi nyrkkiensä puhua Suomessa – ”Älkää ryttyilkö hänelle” Raju väite Max Verstappenista ja F1-pomon potkuista – nämä sanat ovat myrkkyä Red Bull -faneille HIFK:lle pamahti musertava uutinen keskellä kesää Lauri Markkasen päivitys Suomesta ällistyttää Pohjois-Amerikassa – tämä näky loksautti leuat Luvassa hirmukausi? Suomalainen NHL-tähti saamassa uskomattoman mahdollisuuden Kalle Rovanperä hyppäsi auton rattiin – laittoi pystyyn mielettömän show’n Ensin potkut Red Bullilta – Christian Hornerista saatiin nyt toinen musertava tieto Lipsauttiko läheinen uutispommin Max Verstappenista? – Yritti vetää sanat takaisin heti Krista Tervon ilmoitus sai riemun repeämään – ”Suuri kunnia” SK: Suomalaistähdelle tuli äkkilähtö Montrealista – vaikeni tästä asiastaLue myös: Selvä viesti: Rallimies ällisteli Enni Mälköstä Ralli13.07.2025 - 17:01 Lasse Honkanen Toyotan rallitähti antoi nyrkkiensä puhua Suomessa – ”Älkää ryttyilkö hänelle” Ralli12.07.2025 - 17:01 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä hyppäsi auton rattiin – laittoi pystyyn mielettömän show’n Ralli11.07.2025 - 17:01 Lasse Honkanen