Kuva: Maruo Kono / Red Bull Content PoolToyotan Kalle Rovanperä on ollut isoissa vaikeuksissa tämän kauden rallin MM-sarjassa.Iso pettymys tuli myös Safari-rallista, kun Rovanperä joutui keskeyttämään sunnuntaina teknisen vian vuoksi. Rovanperä oli varsinkin perjantaina varsin hyvässä vauhdissa. Suomalaiskuskilta ei kuitenkaan ole nähty vieläkään totuttua dominointia. Pitkän uran rallimaailmassa tehnyt George Donaldson on kommentoinut asiaa Dirtfish-sivuston Spin the Rally Pod -podcastissa. Hän vihjaili, että Rovanperällä on jäänyt ehkä kiinni työmoraalista puolikkaan viime kauden jälkeen.– Kalle on nuorempi kaveri. Ehkä hän tuli takaisin ja ajatteli, että tämä olisi suhteellisen helppoa. Ehkä hänen pitäisi tehdä hieman enemmän töitä. – Hänen lahjakkuutensa ei ole kadonnut mihinkään. Hänen kykynsä tehdä asioita oikealla tavalla ei ole kadonnut. Ehkä hänellä kestää jonkin aikaa, että hän pääsee oikeaan rytmiin. – En olisi yllättynyt, jos hän olisi kauden keskivaiheessa jälleen hurjassa vauhdissa, selvitti Donaldson.Toimittaja Colin Clark komppasi Donaldsonia ja muistutti Rovanperän osaamisesta.– Hän on juuri sellainen kuski, joka pystyy ottamaan samanlaisen voittoputken kuin (Sebastien) Ogier ja (Sebastien) Loeb aikanaan ja voittaa jopa viisi rallia putkeen. Melko helposti.Donaldson ei osannut vastata Clarkin kysymykseen siitä, minkä asian suhteen Rovanperän pitäisi tehdä töitä.LUE MYÖS: Jonne Halttuselta mahtava paljastus Kalle Rovanperän tulevaisuudesta (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp George Donaldson Kalle Rovanperä Toyota Tuoreimmat Uutiset Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Norjassa ollaan varmoja: Avajaisiin lähteminen olisi ”idioottimainen” temppu Lue myös: Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista Ralli 06.02.2026 - 09:51 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Ralli 05.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Jonne Halttunen puhui suutaan puhtaaksi Ylellä – yksi asia on harvinaisen selvä Ralli 04.02.2026 - 18:01 Lasse Honkanen