Kuva: All Over PressSuomalainen entinen F1-kuski Heikki Kovalainen on tehnyt viime vuosina uraa rallin puolella. Hän on mukana myös Japanin MM-rallissa Rally2-luokassa.WRC:n ralliasiantuntija Mike Chen puhui Kovalaisesta lauantain lähetyksen yhteydessä. Samalla nousi esiin myös Kimi Räikkösen nimi. – Niin, hän (Kovalainen) on luonnostaan todella nopea, eikö niin? Ei kukaan pääse Formula ykkösiin ja saavuta sitä menestystä, jonka hän saavutti, ellei pysty siirtämään osaamistaan myös muihin lajeihin, mutta kyseessä ovat silti kaksi hyvin erilaista lajia.– Se on vähän kuin jalkapallon ja rugbyn ero. Molemmissa on pallo, mutta siihen se samankaltaisuus oikeastaan jääkin. Olemme nähneet esimerkiksi Kimi Räikkösen ja Robert Kubican kokeilevan rallia, mutta se ei oikein toiminut heiltä odotetulla tavalla. Robert Kubica ei tosin pärjännyt huonosti.– Heikki Kovalainen sen sijaan sitoutui kunnolla lajiin, on voittanut mestaruuksia (Japanissa) ja nauttii rallista aidosti.LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Heikki Kovalainen Kimi Räikkönen Mike Chen Tuoreimmat Uutiset Mikael Granlundilta kaikessa hiljaisuudessa upea ele Suomessa Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää hiihtopiireissä – ”Olen kuullut kautta rantain” Nyt sen voi sanoa: Kaisa Mäkäräisen elämässä valtava muutos Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta IL: SM-liigaseuran tähtipelaaja sai poskettoman tarjouksen kilpailijalta – ”Tuplapalkka” Suomen maajoukkuehiihtäjä lopettaa uransa – uusi laji ja ura jo tiedossa Suomen vapaaottelutähti kohtasi Habib Nurmagomedovin – veti hetkessä johtopäätöksensä Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Krista Pärmäkoski bongattiin hiihtomiehen seurassa – nainen oli yhtä hymyä Miten käy AT Ski Teamin? Antti Tuisku astui nyt esiin Suomalainen floppihiihtäjä rikkoi hiljaisuuden – nyt on muutosten aika Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen PP: Raimo Helmiseltä armoton temppu suomalaispelaajan ”surutyön” keskellä Kalle Palander ui syvissä vesissä – karu totuus näki päivänvalon Lue myös: Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Ralli 07.04.2026 - 08:14 Lasse Honkanen Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen Ralli 06.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Nyt se on julkista: Ylen rallisuosikki Henri Haapamäkeä nähdään jatkossa MTV:llä Ralli 05.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen