Kuva: TGR WRT / McKlein Sportivo TVSami Pajari oli Viron MM-rallin suuri juhlittu sankari. Hän nappasi uransa ensimmäisen voiton MM-sarjan pääluokassa ja keräsi valtavasti onnitteluita.Onnitteluita tuli esimerkiksi Toyotan korkeimmalta johdolta. Sen lisäksi myös muun muassa Sebastien Ogier, Elfyn Evans, Kalle Rovanperä, Takamoto Katsuta, Hyundai-pomo Andrew Wheatley ja Oliver Solberg onnittelivat suomalaista sosiaalisessa mediassa. Yksi rallipersoona pysyi kuitenkin hiljaa ainakin somen puolella. Enni Mälkönen, joka sai Pajarilta lähtöpassit vuonna 2024. He voittivat tuolloin yhdessä WRC2-luokan mestaruuden.Mälkönen sanoi tuolloin sosiaalisessa mediassa harvinaisen selvästi, että hän ei tuollaista ratkaisua odottanut tai toivonut. Pajari itse sanoi tämän vuoden maaliskuussa Ilta-Sanomille, ettei hän koe, että välit olisivat palaneet.– Mun mielestä meidän välillä ei ole ikinä ollut mitään suurempaa draamaa. Tervehdimme ja voimme vaihtaa kuulumiset, selvitti Pajari IS:lle. Mälkönen keskittyi Viron MM-rallin jälkimainingeissa sosiaalisessa mediassa fiilistelemään faneja ja tunnelmaa.– Rakas rallipäiväkirja, tässä muutamia hetkiä Viron MM-rallista. Täytyy sanoa, että tämän rallin parasta antia olitte te kaikki upeat fanit. Saitte minut hymyilemään! Kiitos, että tulitte kannustamaan meitä. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Enni Mälkönen (@ennimalkonen) jakama julkaisu Päivitys tästä.LUE MYÖS: Suomalainen seitsenottelija avasi vihdoin suunsa – avautui henkilökohtaisista ongelmistaan (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Mälkönen Sami Pajari Viron MM-ralli Lue myös: Esapekka Lappi täysin kuutamolla – Hyundain iso pomo naulasi melkoisen tuomion Ralli 21.07.2026 - 08:07 Lasse Honkanen MTV:n asiantuntija pillastui – Oliver Solbergin temppu Viron MM-rallin suomalaisjuhlissa oli liikaa Ralli 20.07.2026 - 13:51 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä reagoi julkisesti Viron MM-rallin tuloksiin – tämä oli viesti Ralli 20.07.2026 - 09:50 Lasse Honkanen