Toyotan Takamoto Katsuta on valmistautunut Portugalin MM-ralliin testeillä saman maan soralla. Katsuta on fiilistellyt asiaa myös Instagramin tarinoissa.

Japanilaisen normaali kartanlukija Aaron Johnston ei ilmeisesti ollut lauantaina pelipaikalla. Katsuta oli nimittäin ottanut avukseen Sami Pajarin kartanlukijan Marko Salmisen. Iltapäivällä häntä auttoi puolestaan Tomiya Maekawa.

Katsuta on MM-sarjan kakkosena ennen Portugalin MM-rallia. Hän joutuu kuitenkin kovan paikkaan sorarallissa vaikean lähtöpaikkansa vuoksi.

– Portugali on ralli, josta pidän todella paljon: tunnelma on aina upea, erikoiskokeet sopivat minulle varsin hyvin ja olemme saavuttaneet siellä aiemmin hyviä tuloksia. Tänä vuonna uskon kuitenkin, että luvassa on jälleen erittäin haastava kilpailu.

– Vaikka en tällä kertaa lähde reitille ensimmäisenä, myös toinen lähtöpaikka voi olla varsin hankala, ja tämän vuoden reitti saattaa korostaa sitä entisestään, kun kunnon sorapätkiä ajetaan jo torstaina sekä perjantaina. Sääolosuhteista riippuen ralli ei välttämättä ole helppo, mutta yritän kuten aina tehdä parhaani hyvän tuloksen saavuttamiseksi, selvitit Katsuta tiedotteessa.

Katsuta on kaksi pistettä MM-sarjan kärjessä olevan Elfyn Evansin takana. Walesilainen lähtee siis auraamaan tietä Portugalin rallissa.

Video tästä.

LUE MYÖS: Jonne Halttunen avautui rallin MM-sarjan tilasta: ”Se ei ole pitkällä aikavälillä tervettä” (RalliF1.fi)