Kuva: All Over PressJari-Matti Latvala teki komean uran rallin huipulla myös kuskina. Maailmanmestaria hänestä ei kuitenkaan koskaan tullut.Latvala kolme kertaa MM-sarjan kakkoseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi. Asia nousi esille Spin the Rally Podin haastattelussa.– Olit useamman kerran kakkosena, jäikö se vaivaamaan? Kun kausi päättyi ja lähdit Lappiin joululomalle miettimään asioita, sen täytyi syödä sisältäpäin, kun ajattelee sitä, aloitti toimittaja David Evans ja jatkoi:– Muistan vuoden 2003, jolloin (Petter) Solberg voitti mestaruuden ja löi (Sebastien) Loebin yhdellä pisteellä. Loeb sanoi viettäneensä koko talven etsien tuota yhtä pistettä. Hän sanoi löytäneensä sen kaikkialta, ja se ajoi hänet suorastaan hulluksi, mutta samalla se auttoi häntä jatkamaan eteenpäin. Kuten tiedämme, hän pärjäsi seuraavien yhdeksän vuoden aikana aika hyvin. Mutta miltä tuntuu, kun olet ollut niin lähellä mestaruutta etkä voittanut sitä? kysyi Evans.Latvala myönsi, että kyllä asia miestä riivasi.– Tuo Loeb-esimerkki on todella hyvä. Voin sanoa, että minäkin ajattelin sitä. Niitä pisteitä, joissa mestaruus lipsui käsistä, ja seuraavaa kautta, jolloin sen voisi voittaa.– Minun ongelmani oli se, etten ollut tarpeeksi kärsivällinen. Halusin voittaa mestaruuden niin paljon, että aloin puskea liikaa. Kärsivällisyys puuttui. Taso kyllä olisi riittänyt, mutta minun olisi pitänyt ajatella kokonaisuutta enemmän.– Kun olet niin lähellä, se ajaa sinua eteenpäin. Tuntuu, että nyt on se hetki voittaa, ja että annat kaikkesi sen eteen. Ja minä tavallaan… ylikierroksille menin, sanotaan näin. Se oli minun ongelmani, tunnusti Latvala.LUE MYÖS: Asiantuntija katsoi Kalle Rovanperän menoa – lausui raakaa faktaa (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jari-Matti Latvala Toyota Tuoreimmat Uutiset Kaisa Mäkäräinen ei voinut kuin haaveilla ampumahiihdon nykypalkintorahoista: ”Ei tullut kun pallo käteen” Sieltä se tuli: Jari-Matti Latvala teki karun tunnustuksen omasta ralliurastaan Patrik Laine palasi jäälle – asiantuntija veti hetkessä johtopäätöksensä Nathalie Blomqvistille kävi huonosti, omalla juoksijarakkaalla olikin sitten syytä hymyyn Kalle Rovanperä oli hieman diplomaattisempi – manageri pamautti sitten suorat sanat IS:lle Toinen Hyundai-tähti antoi tuomionsa Esapekka Lapin palkkauksesta Suvi Minkkisen temppu oli liikaa kilpasiskolle – kunnon tilitys kisan jälkeen Erik Kulstad kohtasi Suomen ampumahiihtonaisen kisan jälkeen – suusta tuli välittömästi voimasana Mika Salo antoi IS:ssä armottoman arvion Cadillacin F1-kuskista Ylen Petra Manner esitti Janne Ahoselle henkilökohtaisen kysymyksen – miehen olemus muuttui kuin taikaiskusta Nooralotta Neziri riehaantui Dubaissa: ”Nyt minulla on arabisulhanen” Enni Mälkönen puhui VM:lle suhteestaan ”mukavaan” rallikuskiin: ”Sanotaan näin” SM-liigatähdelle 400 000 euron vuosipalkka? – ”Jäätävä hauiksennäyttö” Kaisa Mäkäräinen teki Ylellä huikean arvion Suomen ampumahiihtotähdestä Suomalaiset urheilutähdet löysivät toisensa – ”Olette upea pari” Lue myös: Toinen Hyundai-tähti antoi tuomionsa Esapekka Lapin palkkauksesta Ralli 12.01.2026 - 12:32 Lasse Honkanen Enni Mälkönen puhui VM:lle suhteestaan ”mukavaan” rallikuskiin: ”Sanotaan näin” Ralli 11.01.2026 - 17:01 Lasse Honkanen Tästä vaiettiin: Jari-Matti Latvala paljasti koko totuuden: ”Ei puhuttu julkisesti” Ralli 10.01.2026 - 12:51 Lasse Honkanen