Kuva: All Over PressHeikki Kovalainen viihtyy edelleen auton ratissa. Entinen F1-kuski tavoittelee uran jatkumista rallin puolella.Kovalainen oli aiemmin tänä vuonna avosydänleikkauksessa. Hän on palannut jo sen jälkeen kilpailemaan. Aiemmin myös Japanissa rallia ajanut Kovalainen kertoi Dirtfish-sivustolle tavoittelevansa ensi kaudella erilaisia ralleja myös Euroopassa. Hän haluaisi päästä ajamaan etenkin asvaltille.43-vuotias Kovalainen teki selväksi, että hän ei pidä ikää isona esteenä itselleen.– Olen puhunut muutamalle entiselle mestarille. Monesti he sanovat, että ehkä he olisivat voineet jatkaa uraansa pidempään. Ei ole syytä olla jatkamatta, kun tunnen oloni ja kuntoni hyväksi.Kovalainen muistutti toki, että hän ymmärtää realiteetit.– Tiedän, ettei minusta tule uutta Kalle Rovanperää tai Sebastien Ogieria, mutta olen varma, että pystyn parantamaan. Se on myös tärkeä syy jatkaa. Pitää olla motivaatiota ja intohimoa. Jos tekisin sitä muusta syystä, ei se olisi ok. Intohimo antaa minulle edelleen draivia. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Heikki Kovalainen Lue myös: IS: Janni Hussi puhui rallituloistaan – tällaista tiliä nainen tekee Ralli 14.06.2026 - 17:51 Lasse Honkanen Esapekka Lappi lyttäsi suomalaisen rallikuskin vauhdin – ei voinut käsittää: ”Niinkin heikko” Ralli 14.06.2026 - 09:51 Lasse Honkanen Tyly tuomio Toyotan toiminnasta: Kalle Rovanperän kanssa tehtiin valtava virhe Ralli 13.06.2026 - 11:54 Lasse Honkanen