Kuva: All Over PressKartanlukija Enni Mälkönen työskentelee tällä kaudella Esapekka Lapin kanssa rallin SM-sarjassa.Viime vuonna WRC2-luokan mestaruuden voittanut Mälkönen on myös varsin aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Hän on nyt kertonut Instagramissa mielenkiintoisen yksityiskohdan työstään. – Rallissa aika on kaikki kaikessa ja siksi hyvä kello on yksi kartturin tärkeimmistä varusteista. Itse käytän kahta kelloa, joista molemmat on asetettu vastaamaan kilpailun virallista aikaa, sekunnilleen, alkoi päivitys.– Vasemman käden kello näyttää virallista aikaa ja toimii myös erikoiskokeiden ajanotossa – lähinnä omaksi varmistukseksi, sillä rallissa on tarkat ajanottojärjestelmät.– Toista kelloa käytän siirtymää varten jäljellä olevan ajan näyttämiseen. Syötän kelloon aikakortissa annetun, kahden erikoiskokeen välisen siirtymäajan. Tällöin kello alkaa laskea jäljellä olevaa aikaa alaspäin. Tämä on kätevä ominaisuus, koska yhdellä vilkaisulla näen paljonko on aikaa seuraavalle erikoiskokeelle tai vaikkapa huollon päättymiseen. Tämän lisäksi toinen kello toimii varakellona, selvitti Mälkönen. Monet fanit reagoivat videoon. He yllättyivät naisen paljastuksesta. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Enni Mälkönen (@ennimalkonen) jakama julkaisu Kuva tästä.LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Mälkönen Esapekka Lappi Lue myös: Asiantuntija: Toyotan rallitallissa muhii riita – kaksi tähtikuskia napit vastakkain Ralli 06.11.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Paljastus: Toyota palkkaamassa uuden tallipäällikön Ralli 05.11.2026 - 17:54 Lasse Honkanen Nyt se on julkista tietoa: Kalle Rovanperä tunnusti epäonnistumisensa Ralli 04.11.2026 - 21:45 Lasse Honkanen