Kuva: All Over PressToyotan Sami Pajari on neljäntenä Japanin MM-rallissa. Hän on lauantain jälkeen reilut 45 sekuntia kärkikuski Sebastien Ogierin takana.M-Sportin Josh McErlean ei ollut mukana lauantaina. Hän ajoi rajusti ulos perjantaina.McErlean oli lauantaina yhden pätkän Rally.tv:n selostuskopissa. Hän kommentoi myös Pajarin tekemistä.– Kyllä, Sami on näyttänyt tällä kaudella vahvaa vauhtia. Erityisesti niissä kilpailuissa, joissa hän on aiemminkin ollut mukana useasti.– Se osoittaa, että kokemus kyseisistä ralleista auttaa selvästi, kun hän ajaa ensimmäistä kauttaan Rally1-luokassa. Mutta täytyy sanoa, että myös tämä viikonloppu on sujunut häneltä todella hyvin, ylisti McErlean.Pajari kommentoi itse päiväänsä WRC:n haastattelussa.– No, se oli taas vähän niin ja näin. Oli joitain todella vahvoja erikoiskokeita, erityisesti sellaisia osuuksia, joissa vauhti oli oikeasti hyvää. Mutta silti joillakin pätkillä tuntui, että pystyin parempaankin kuin mitä nyt saatiin aikaiseksi.– Se on tavallaan loputon prosessi. sillä aina löytyy jotain parannettavaa. Mutta toisaalta mukana oli myös paljon positiivista.LUE MYÖS: Näkökulma: Patrik Laineen tulisi ottaa mallia Suvi Minkkisestä (LeijonaUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Josh McErlean M-Sport Sami Pajari Tuoreimmat Uutiset NHL-selostaja Antti Mäkinen jyrähti: Tämä Euroopassa pelaava valittava Leijonien olympiajoukkueeseen Suomalainen rallimestari löi hanskat tiskiin – karua tekstiä VM:lle IS: Tämä näky oli liikaa – NHL:n supertähti latasi suorat suomalaiselle joukkuekaverilleen F1-pesti päättyi: Valtteri Bottas vakavoitui ja puhui suunsa puhtaaksi IL:lle melkoista vihjailua: Onko Iivo Niskasella menossa suuri vedätys? Tämä kysymys oli liikaa – Max Verstappenin kuppi meni nurin Mika Häkkiseltä melkoinen heitto suorassa lähetyksessä – Viaplayn F1-studio oli haljeta naurusta Video Suvi Minkkisestä leviää maailmalla – nainen ei voinut käsittää mitä haastattelija päästi suustaan IL: Krista Pärmäkosken toiminta ällistyttää Sami Jauhojärvi läksytti Jasmi Joensuuta suorassa lähetyksessä Max Verstappen kohtasi Lando Norrisin MM-taiston jälkeen – ensimmäiset sanat olivat melkoiset IS: Esapekka Lapin vaimolta selvä viesti miehelle Janni Hussi herkistyi – tämän nainen halusi sanoa Mitä Patrik Laineelle on tapahtunut? Urheilucastissa rajua vihjailua Yleltä paljastus kulisseista: Dorothea Wierer lausui tylyt sanat Sonja Leinamoon liittyen Lue myös: Suomalainen rallimestari löi hanskat tiskiin – karua tekstiä VM:lle Ralli 08.12.2025 - 20:56 Lasse Honkanen IS: Esapekka Lapin vaimolta selvä viesti miehelle Ralli 07.12.2025 - 16:54 Lasse Honkanen Janni Hussi herkistyi – tämän nainen halusi sanoa Ralli 07.12.2025 - 14:41 Lasse Honkanen