Kuva: TGR WRT / McKleinRallin kaksinkertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä ilmoitti lokakuussa jättävänsä MM-sarjan. Hän ilmoitti siirtyvänsä formuloiden puolelle.Kyseessä oli tarkkaan varjeltu salaisuus, joka ei vuotanut julkisuuteen. Toyotan media-asiantuntija Hans De Bauw oli yksi niistä henkilöistä, joka onnistui pitämään asian salassa. De Bauw on nyt puhunut asiasta Spin the Rally Podin haastattelussa. –Mutta onhan tässä ollut myös hankalia hetkiä, Hans. Jos kuvitellaan, ettei siitä ole kovin kauan. Oliko se juuri Viron rallin jälkeen vai ennen sitä, kun sait Kalle Rovanperältä sen puhelun: “Olen miettinyt tätä, Hans. Aion lopettaa.” Miten tuollaiseen edes alkaa varautua? Koska tiesithän, että se olisi uutinen, joka räjäyttää internetin, ja sinun pitäisi hallita koko tilanne, avasi juontaja David Evans.– Täysin totta. Ja tietysti Kallen päätös oli muhinut hänen mielessään jo pitkään. Hän löysi hyvän ratkaisun ja uuden tulevaisuuden haasteen itselleen yhdessä Toyotan ja meidän toimitusjohtajamme kanssa. Mutta sitten se uutinen tuli minun pöydälleni, ja se oli hoidettava oikein. Ensin täytyi varmistaa, ettei tieto vuoda ulos meiltä riippumatta. Uutisen piti tulla julki silloin, kun me haluamme sen julki, avasi De Bauw.De Bauw tiesi tarkkaan, minkälainen haaste kyseinen asia on.– Tuollainen uutinen löytää helposti tiensä ulos suomalaisen toimiston neljän seinän sisältä. Siksi piti löytää hyvä tasapaino: milloin ja miten julkaisu olisi sekä kuljettajan että tiimin kannalta strategisesti järkevää, ja samalla huolehtia, että kaikki sidosryhmät ovat ajan tasalla. Se oli iso uutinen, ja monille ihmisille se oli sekä surullinen että jännittävä hetki.– Kaikki piti siis punnita huolellisesti – ei vain sen julkaisuhetken kannalta, vaan myös sen jälkeen, kun koko “tsunami” kyselyjä, päätöksiä ja seurauksia alkoi vyöryä päälle, selvitti De Bauw.Evans ällisteli sen jälkeen, miten De Bauw ja Toyota onnistuivat pitämään asian salassa.LUE MYÖS: Red Bullin Max Verstappenin mitta on täynnä – ”Se on kamalaa” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hans De Bauw Kalle Rovanperä Toyota Tuoreimmat Uutiset Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Lue myös: Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Ralli 16.03.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä Ralli 15.03.2026 - 18:02 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Ralli 14.03.2026 - 17:59 Lasse Honkanen