Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content PoolRallin MM-sarjan kausi huipentuu ensi viikolla ajettavaan Saudi-Arabian MM-ralliin. Toyotan Elfyn Evans johtaa kolmen pisteen erolla Sebastien Ogieriin. Kalle Rovanperä on 24 pistettä kärjen takana.Saudi-Arabiassa ajetaan ensimmäistä kertaa MM-ralli. Se voi tuoda dramaattisia yllätyksiä. Rovanperän tilanne MM-taiston suhteen näyttää todella hankalalta. Hän ei kuitenkaan ole vielä valmis heittämään hanskoja tiskiin.Rovanperä on ennakoinut tulevaa rallia Toyotan tiedotteessa. Hän otti esille sen, että olosuhteet voivat tarjota isoja yllätyksiä.– Meillä ei oikeastaan ole mestaruutta enää omissa käsissämme, mutta mahdollisuus on yhä olemassa. Katsotaan siis, miten Saudi-Arabiassa käy. Erikoiskokeet näyttävät aika hankalilta – paljon kiviä ympärillä – joten kaikilla kuljettajilla on melko suuri riski, että jotain sattuu. – Me voimme vain keskittyä tekemään hyvää työtä ja hakemaan itsellemme hyvän tuloksen, ja samalla meidän pitäisi toivoa, että muille tulee huonompi kisa. Tapahtui mitä tapahtui, toivottavasti saamme ajettua hyvän viimeisen rallin ja päätettyä tämän luvun hienolla tavalla, selvitti formuloihin siirtyvä suomalainen.LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Elfyn Evans Kalle Rovanperä Sebastien Ogier Toyota Lue myös: Kalle Rovanperä ja Ott Tänak kävivät tiukan keskustelun – se taisi olla viimeinen pisara toiselle Ralli 10.08.2026 - 11:43 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvalaa viedään kunnolla takaisin rallin MM-sarjaan – yksi mies on estämässä aikeet Ralli 09.08.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Juha Kankkusen edessä iso keskustelu – kahden suomalaisen kohtalo Toyotalla saa sinettinsä Ralli 09.08.2026 - 09:41 Lasse Honkanen