Kuva: All Over Press Sportivo TVToyotan Sebastien Ogier on avautunut omista ongelmistaan.Ogier voitti viime vuonna maailmanmestaruuden, mutta hän ei silti ole ollut täysin sinut Hankookin uusien renkaiden kanssa. Hän on ollut ongelmissa niiden kanssa etenkin asfalttiralleissa. Kalle Rovanperä löi viime vuonna Ogierille luun kurkkuun Kanarian MM-rallissa, eikä Ogier pystynyt vastaamaan täysin Elfyn Evansin vauhtiin tänä vuonna Japanissa.Ogier avautui asiasta Dirtfishille. Hän otti esille, että koki samanlaisia ongelmia vuonna 2014, kun hän ajoi Volkswagenilla tallikavereinaan Jari-Matti Latvala ja Andreas Mikkelsen.– Muistatko minut vuonna 2014? Silloinkin meillä oli rengas, joka ei tuntunut lainkaan kunnon kilparenkaalta, koska meidän piti käyttää renkaita, jotka näyttivät enemmän tavallisen henkilöauton renkailta. Jo silloin minulla oli vaikeuksia, ja minua alkoi jo ärsyttää, kun skandinaavikuljettajat olivat minua nopeampia, mikä oli, tiedäthän, vähän epätavallista, selvitti Ogier. – Silloiset tallikaverini Jari-Matti ja Andreas pystyivät olemaan minua nopeampia, koska tilanne oli sama: en pystynyt ajamaan täysillä sillä renkaalla, muistutti Ogier.LUE MYÖS: Heili Sirviö jakoi videokuvaa rajusta kaatumisestaan – seuraukset olivat karut (UrheiluAreena.fi) Jaa Jari-Matti Latvala Sebastien Ogier Toyota Tuoreimmat Uutiset Patrik Laineen parisuhteessa iso muutos – Jordan-vaimo kommentoi IL: Johanna Matintalo ja Lauri Vuorinen lähtevät eri suuntiin – tämä tiedetään nyt Rallitähti Janni Hussi kertoi sydämensä särkyneen Pysäyttävä puhelu keskellä yötä: Wilma Heltelä oli kokea synkän kohtalon UC: SM-liigaseuran päävalmentajalta ”käskytys” – haluaa Jori Lehterän Lähde: Olli Jokisen ”ego” aiheuttaa ongelmia HIFK:n pukukopissa – näin se näkyy Hyundain rallitähti paljasti keskustelunsa Toyota-pomo Jari-Matti Latvalan kanssa Robert Heleniukselle ehdotettiin todellista farssiottelua Ice Cageen – ”Siinä ei kauan nokka tuhisisi” Ville Nousiaiselle uusi työpesti – heitettiin pihalle Yleltä? Suomen ampumahiihtotähti lähti lätkimään – näin Erik Kulstad kommentoi Kahden vuoden piina – Oliver Solbergin kihlattu ei halunnut enää vaieta Kalle Palanderin ja Bull Mentulan ottelusta povataan brutaalia yksipuolista näytöstä – ”Kivitalo kiinni” Asiantuntija: Jarmo Kekäläinen teki katastrofaalisen peliliikkeen NHL:ssä – ”Yksi huonoimmista” Kilpakumppani: Toyotan rallitallilla täyden katastrofin ainekset – ”He pelkäävät” Meeri Räisänen meni pukukoppiin miesten kanssa – tämä hänen piti todistaa Lue myös: Rallitähti Janni Hussi kertoi sydämensä särkyneen Ralli 13.10.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Hyundain rallitähti paljasti keskustelunsa Toyota-pomo Jari-Matti Latvalan kanssa Ralli 13.10.2026 - 11:51 Lasse Honkanen Kahden vuoden piina – Oliver Solbergin kihlattu ei halunnut enää vaieta Ralli 12.10.2026 - 19:58 Lasse Honkanen