Kuva: All Over PressEsapekka Lappi on tehnyt hienon uran rallin huipulla. Hän on napannut esimerkiksi kaksi osakilpailua voittoa MM-sarjassa, muttei ole koskaan noussut aivan huippujen rinnalle.Vauhtia ja lahjakkuutta Lapilta löytyy. Hän on pystynyt parhaimmillaan vallan poskettomiin aikoihin. Miksi Lapista ei sitten koskaan tullut MM-sarjan kärkinimeä. Hän on nyt esittänyt oman teoriansa Vauhdin Maailman haastattelussa.– Minulla ei varmaan pääkoppaa ollut tarpeeksi. Se motivaatio ei vain ollut tarpeeksi raju, vaikka koin, että se oli kohdillaan, mutta varmaan se jokin viimeinen puristus puuttui, sanaili Lappi VM:lle.Sebastien Ogier on voittanut urallaan yhdeksän maailmanmestaruutta. Lappi myönsi rehellisesti, että hänellä ei ole Ogierin kaltaista voitontahtoa. – Kävin kerran pelaamassa sen (Ogier) kanssa tennistä. Olen ihan ok tenniksessä ja ajattelin, että siinä kyllä pärjään, mutta ei minulla ollut mitään jakoa. Ogier oli ihan pirun hyvä siinäkin, se oli käynyt jossain yksityistunneilla, selvitti Lappi.LUE MYÖS: Lotta Harala jakoi järkyttäviä kuvia – varoitti ihmisiä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Esapekka Lappi Sebastien Ogier Lue myös: Rallimaailmassa leviää nyt merkittävä väite Kalle Rovanperän ensi vuodesta Ralli 11.09.2026 - 17:51 Lasse Honkanen Henri Haapamäki tiputti Ylelle säälimättömän totuuden rallin MM-sarjan suomalaistähdestä – ”Ikävä kyllä” Ralli 11.09.2026 - 09:51 Lasse Honkanen Janni Hussin ja rallitähden suhde puhuttaa – julkisesta likapyykistä voi tulla rumaa Ralli 10.09.2026 - 18:00 Lasse Honkanen