Lapponia-hiihdosta on takana kaksi kisapäivää. Kolmen päivän urakka päättyy torstain välipäivän jälkeen perjantaina. Kaikki hiihtäjät eivät tosin joka päivä kilpaile.

Nelinkertainen nuorten MM-mitalisti Anita Korva, joka on lopettanut jo kunnianhimoisen kilpahiihtämisen, oli tulessa keskiviikkona 50 kilometrin Vuontisjärvi-Pallas-Olos-reitillä.

Mukana ei ole maailmanluokan hiihtäjiä, mutta kyyti oli melko kylmää Korvalle. Ex-lahjakkuus oli kolmas, mutta taipui voittaja Sini Alusniemelle yli viisi minuuttia.

Mukana oli esimerkiksi yhdistetyn lahjakkuus Minja Korhonen. Hän taipui vasta kahdeksanneksi ja hävisi yli 21 minuuttia voittajalle.

Korva otti lenkin ja tulokset vastaan varsin hyvin kisan jälkeen. Hän avasi asiaa Lapponia-hiihdon haastattelussa.

– Maisemat olivat kyllä komeat ja päivä ja sen perusteella valittiinkin, että pääsee ehkä maaliin asti, kun on lyhyt matka ja paras keli, mutta vaikka vauhti oli retkeilyä tuolla välillä, niin silti se vain väsähtää tuohon loppuun, että nousut eivät enää tulleet ihan niin herkästi tuossa viimeisillä kilsoilla, mutta oikein, oikein mukava päivä, selvitti Korva.

Korva ei ole mukana vain kilpailemassa. Hän veti Hiihtocenterin kanssa hiihtokoulua torstaina.

– Siellä tekniikkaan painotetaan aamupäivällä ja rentoon hiihtoon, ettei ole tarkoitus mitään tehoja vetää, että tekniikkavinkkejä siihen tyyliin, millä haluaa osallistua, niin mukavaa hiihtoharrastelua luvassa, avasi Korva.

Lapponia-hiihto päättyy perjantaina niin sanottuun Karra Huikoseen eli 80 kilometrin matkaan reitillä Hetta-Pallas-Olos.

LUE MYÖS: Kuin salama kirkkaalta taivaalta – Ella Junnila tarjosi yllätyksen rakkaalleen (UrheiluAreena.fi)