Paljon menestystä maastohiihdossa saavuttanut Stina Nilsson vaihtoi lajia joitakin vuosia sitten murtomaahiihdosta ampumahiihdon puolelle. Jokin aika sitten Nilsson ilmoitti, että ampumiset on ammuttu. Nyt uutinen kertoo, että hän on harkitsemassa vahvasti paluuta maastohiihdon puolelle, kun aiemman tiedon mukaan aikomuksena oli osallistua maratonhiihtoihin.Nyt Ruotsissa on aloitettu spekulointi siitä, olisiko Nilssonista vahvistamaan ensi talven MM-kisajoukkuetta. – Stina taistelee samalla tavalla paikasta MM-kisoihin kuin kaikki muutkin. Hänhän voi yhtäkkiä onnistua ja olla ladulla sama vanha Stina. Silloin siitä tulee jännittävää, kertoi Ruotsin maajoukkuevalmentaja Anders Byström Expressenin ja MTV:n mukaan.– Stinan pitää tietenkin hiihtää jossain valintakilpailussa päästäkseen mukaan. Pelkät Ski Classics -kilpailut eivät riitä. Samalla pitää muistaa, että kilpailu on paljon kovempaa kuin viimeksi hänen ollessa maajoukkueessa. Meillä pitää mielestäni olla kohtuulliset odotukset Stinaa kohtaan. Ski Classics -sarjaan osallistuminen ei ole vitsi, Byström totesi.Ainakin entisellä joukkuetoveri on sitä mieltä, että Nilsson voi hyvinkin palata parrasvaloihin. Frida Karlsson, yksi hiihdon suurimpia tähtiä, näkee, että paluu huipulle olisi mahdollinen. – Olen itse asiassa miettinyt sitä. Stinahan hiihti maastohiihdossa enemmän ylävartalollaan. Ampumahiihdossa käytetään enemmän jalkoja. Joten tämä voisi mielestäni sopia hänelle erittäin hyvin. Uskon Stinaan, Karlsson sanoi.LUE MYÖS: Suomalaisaiturin tulostaso romahti – nainen rikkoi nyt hiljaisuuden (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Hiihto Stina Nilsson Lue myös: Iltalehden toimittajalta paljastus Suomen hiihtotähtien suhteesta Talvilajit 25.09.2026 - 18:01 Lasse Honkanen Kalle Palander kohtasi suuren surun – ”Lepää rauhassa” Talvilajit 23.09.2026 - 19:49 Lasse Honkanen Ampumahiihtoliitto näytti ovea Kaisa Mäkäräiselle – ei jäänyt muuta vaihtoehtoa Talvilajit 23.09.2026 - 09:51 Lasse Honkanen