Kuva: All Over PressSuvi Minkkisen vahva alkukausi on nostanut Suomessa odotuksia myös olympialaisten suhteen. Ylen asiantuntija Kaisa Mäkäräinen on arvioinut Minkkisen mahdollisuuksia Urheilustudiossa.Urheilustudion juontaja Petra Manner kysyi Mäkäräiseltä suoraan, kuuluuko Minkkinen mitalisuosikkeihin olympialaisissa.– No kyllä kuuluu. Eipä sitä oikein tarvitse kierrellä tai selitellä. Kyllä tämän kauden ja myös viime kauden tasaiset tulokset puhuu puolestaan. Hän on pystynyt olemaan tosi kovalla tasolla. Nyt tänä vuonna vielä napsun tasaisemmin siellä ihan niillä kärkisijoilla kuin viime vuonna. – Vaikka joka kisoissa aina sinne joku yllätysmitalisti mahtuu sekaan, niin ei ne kaikki mitalit kuitenkaan mene niille yllätysmitalisteille. Kyllä ne, jotka ovat jo kauden aikana näyttäneet, että kuuluvat siihen porukkaan, ovat niitä mitalisuosikkeja. Mutta mitaleja jaetaan joka kisassa kuitenkin vain kolmelle. Tuo naisten taso tuolla keulassa kuitenkin on aika laaja, että kyllä sieltä myös moni valitettavasti niissä kisoissa jää ilman mitalia, arvioi Mäkäräinen.Esille tuli myös Mäkäräisen mahdollisuudet maailmancupin kokonaiskisassa.– Kun kaikki kisat lasketaan kokonaismaailmankappiin, niin jos (Elvira ja Hanna) Öbergeillä jää vaikka kaksi kisaa väliin, niin se entisestään vahvistaa Suvin mahdollisuuksia siinä kokonaiscupissa, koska hän nyt on päättänyt lähteä kuitenkin ensi viikon kisoihin (Nove Meston maailmancup tällä viikolla). Siinä on varmaan yksi iso vaikuttava tekijä juuri tämä tilanne maailmancupissa.Mäkäräisen kommenttien jälkeen selvisikin, että Öbergit eivät lähde Nove Mestoon.Alisa Vainiolta karu paljastus Urheilugaalan tapahtumista – ”Piti päästä johonkin itkemään”LUE MYÖS: Lätkärakas lähetti selvän viestin Jasmi Joensuulle – tämä ei jätä mitään epäselväksi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kaisa Mäkäräinen Suvi Minkkinen Tuoreimmat Uutiset Yllätyskäänne Patrik Laineen tapauksessa – Montrealissa muuttui ääni kellossa kuin taikaiskusta Kilpakumppanilta tylyä tekstiä Eero Hirvosen mitalijuhlien keskellä IL:lle paljastus: Esapekka Lappi tiputti shokkiuutisen Enni Mälköselle Valtteri Bottaksen F1-pomo teki saman tien yhden asian selväksi Paljonpuhuva video Krista Pärmäkosken ja Kerttu Niskasen kohtaamisesta – ”Itkuhan tässä tuli” Urheilucast: HIFK tekemässä rajun ratkaisun Olli Jokisen suhteen Jasmi Joensuu vahvisti IL:lle – se on siinä Kaisa Mäkäräisen käsky kävi – Suomen ampumahiihtomaajoukkue reagoi välittömästi Ällistyttävä paljastus Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen suhteesta – toimittaja ei ollut uskoa kuulemaansa Johanna Matintalo ei ollut suostua Ylen haastatteluun – lausui sitten suorat sanat näille ihmisille Suomalaismies jakoi rajun videon Johannes Kläbon toiminnasta – sitten pätkä katosi jäljettömiin Urheilucast: HIFK teki hurjan peliliikkeen siirtomarkkinoilla – luu kurkkuun Jokereille Kulissipaljastus: Tämä oli Max Verstappenin todellinen reaktio Red Bullin uuteen F1-autoon Yksi on poissa: Kerttu Niskaselta koskettava paljastus – näitä kiitoksia ei koskaan ehditty sanoa Aleksandr Bolshunov olympialaisiin? Nyt lyötiin pöydälle iso kysymys Lue myös: Kilpakumppanilta tylyä tekstiä Eero Hirvosen mitalijuhlien keskellä Talvilajit 11.02.2026 - 19:44 Lasse Honkanen Paljonpuhuva video Krista Pärmäkosken ja Kerttu Niskasen kohtaamisesta – ”Itkuhan tässä tuli” Talvilajit 11.02.2026 - 13:49 Lasse Honkanen Jasmi Joensuu vahvisti IL:lle – se on siinä Talvilajit 11.02.2026 - 09:54 Lasse Honkanen