Kuva: All Over PressVideo: Sportivo TVMinja Korhonen sijoittui hienosti kolmanneksi Holmenkollenilla yhdistetyn kauden viimeisessä maailmancupin kilpailussa. Norjan Ida Marie Hagen vei voiton ja nappasi kauden 11. voittonsa maailmancupissa.Hagen vei siis maailmancupin nimiinsä ylivoimaisesti. Hagen oli erittäin tunteellinen kisan jälkeen. Norjalaistähti ei ollut liikuttunut vain ilosta. Taustalla oli ikävä asia.– Olin tänään vähän sekaisin enkä oikein pystynyt keskittymään. Olin täynnä tunteita. Lopulta kaikki kuitenkin meni hyvin, joten tämä oli todella hienoa.– Isoisäni on ollut hieman sairaana. On todella hienoa, että hän pystyy olemaan täällä tänään ja näkemään tämän yhdessä muun perheen kanssa. Minulla on mahtava tiimi ympärilläni, mutta myös kotiväki on tärkeä, selvitti Hagen Norjan TV 2:lle.Korhonen sijoittui kolmanneksi yhdistetyn maailmancupissa. Ilkka Herola oli miesten kokonaiskilpailun neljäs. Hän oli sunnuntain päätöskisassa myös neljäs.– Oli hyvä päätös kaudelle. Mäessä ei mitään huippusuoritusta, mutta päästiin hyvään taisteluasemaan. Ja ehjä hiihto tuolta paikalta. Tänään meidän porukassa oli Einarilla (Oftebro) täydellinen onnistuminen myös kaluston osalta ja se teki hankalaksi loppuratkaisun tekemisen.– Kaikkeni tein, että olisin saanut tehtyä eroa nousuosuuksiin. Jonkun verran sainkin, mutta sieltä sitä aina tultiin. Hän oli lopulta vahvempi loppukirissä enkä pystynyt podiumille enää tässä viimeisessä kairaamaan. Kokonaisuudessa kuitenkin linjassa tähän kauteen, päivitteli Herola Hiihtoliiton tiedotteessa.LUE MYÖS: Se oli siinä: Kaisa Mäkäräinen pois Ylen selostuskopista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ida Marie Hagen Minja Korhonen Tuoreimmat Uutiset Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Krista Pärmäkoski puhui suunsa puhtaaksi, Kerttu Niskanen sanoi vielä sanottavansa Lue myös: Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Talvilajit 16.03.2026 - 11:45 Lasse Honkanen Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Talvilajit 16.03.2026 - 08:30 Lasse Honkanen Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Talvilajit 15.03.2026 - 19:51 Lasse Honkanen