Suomen Hiihtoliitto tiedotti lauantaina tehneensä tuoreimmalla tilikaudella 1,28 miljoonan euron suuruiset tappiot. Viidellä kuukaudella pidennetty tilikausi käsitti ajan vuoden 2022 kesäkuusta vuoden 2023 lokakuuhun.Hiihtoliiton markkinointiyhtiö Nordic Ski Finland Oy:n tulos oli 632 000 euroa alijäämäinen. Syynä oli Helsinki Ski Weeks -tapahtuman tappiot. Hiihtoliiton mukaan yli miljoonan euron tappiot ovat seurausta paitsi Helsinki Ski Weeks -tapahtumasta myös mediatuottojen tulouttamisesta, tilikauden muutoksesta ja yleisestä hintatason noususta.Eritoten tilikauden muutos, joka johti päättyneen tilikauden pidentämiseen viidellä kuukaudella, aiheutti liitolle kirjanpidollisia yllätyksi.– Tilikauden jatkaminen tehtiin toiminnan suunnittelun ja seurannan parantamiseksi. Ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa ja tehdyissä analyyseissa ei missään vaiheessa tullut esille, ettei mediatuottoja voi tulouttaa jatketun tilikauden osuudelle 1. 6.–31. 10. 2023. Toimimme alun perin sen tulkinnan mukaan, että tulouttaminen tehdään, jolloin tilikauden tulos olisi ollut noin 200 000 euroa alijäämäinen. Tämän kerroimme julkisuuteen jo viime syksynä, puheenjohtaja Markku Haapasalmi selittää Hiihtoliiton sivuilla.– Käytännössä mediatuottojen tulouttaminen kirjanpitolautakunnan ohjeistuksen mukaisesti tarkoittaa, että menot ovat kirjautuneet tilikaudelle normaalisti, mutta mediatuotot eivät. Tästä aiheutuu iso tappio. Tällä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta kassatilanteeseen. Mediatuotot kirjautuvat tulouttamisen myötä vasta kuluvalle tilikaudelle. Asian merkityksellisyys tulee ilmi, kun tilikausia tarkastellaan samalta 12 kuukauden ajanjaksolta. Jos tilikausi olisi päättynyt aiempien vuosien tapaan 31.5. 2023 olisi tilikauden tulos ollut noin 719 000 euroa alijäämäinen, Haapasalmi jatkaa.Hiihtoliitto kertoi samassa yhteydessä, että se on solminut uuden mediasopimuksen Infront Sports AG:n kanssa vuosille 2026-2031.LUE MYÖS: Kuin salama kirkkaalta taivaalta – Ella Junnila tarjosi yllätyksen rakkaalleen (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hiihto Hiihtoliitto Markku Haapasalmi Tuoreimmat Uutiset Suomen hiihtonaiset vaihtoivat vapaalle – juhlakunnossa Ylläksellä Kulissit romahtavat – Johanna Matintalolta tyly totuus Ylelle Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Tämä ottelu oli liikaa – Tyson Fury lausui hyytävät sanat tiimilleen Rakkaus kukoistaa – Suvi Minkkinenkin reagoi ilouutiseen Raimo Helminen ja radikaali ratkaisu – ”Ei tämä voi vain jatkua näin” Janni Hussi teki katastrofaalisen virheen – rallimieheltä melkoinen reaktio Mikael Granlundilta kaikessa hiljaisuudessa upea ele Suomessa Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää hiihtopiireissä – ”Olen kuullut kautta rantain” Nyt sen voi sanoa: Kaisa Mäkäräisen elämässä valtava muutos Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta IL: SM-liigaseuran tähtipelaaja sai poskettoman tarjouksen kilpailijalta – ”Tuplapalkka” Suomen maajoukkuehiihtäjä lopettaa uransa – uusi laji ja ura jo tiedossa Suomen vapaaottelutähti kohtasi Habib Nurmagomedovin – veti hetkessä johtopäätöksensä Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Lue myös: Suomen hiihtonaiset vaihtoivat vapaalle – juhlakunnossa Ylläksellä Talvilajit 08.04.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Kulissit romahtavat – Johanna Matintalolta tyly totuus Ylelle Talvilajit 08.04.2026 - 17:49 Lasse Honkanen Rakkaus kukoistaa – Suvi Minkkinenkin reagoi ilouutiseen Talvilajit 08.04.2026 - 11:44 Lasse Honkanen