Kuva: All Over Press Sportivo TVMäkihyppylegenda Toni Niemisen elämässä on tapahtunut muutoksia viime kuukausina.Nieminen kertoi aiemmin kesällä, että hän on joutunut jättämään itselleen rakkaan työn ravitallin pitäjänä. – Ravihevosten kanssa työskentely on ollut minulle paljon enemmän kuin työ – se on ollut tärkeä osa elämääni. Siksi tämän kertominen ei ole helppoa, mutta ravitallitoimintani on päättynyt, selvitti Nieminen tuolloin.Nyt on käynyt selväksi, että Niemisellä on jälleen uusi pesti. Hän kertoo siirtyvänsä takaisin kiinteistönvälittäjäksi.– Toni on kokenut ja ihmisläheinen kiinteistöalan ammattilainen, joka tunnetaan määrätietoisesta ja tavoitteellisesta työotteestaan. – Hänellä on vahva tausta huippu-urheilusta, mikä näkyy myös välittäjän työssä sitoutumisena, periksiantamattomuutena ja haluna saavuttaa asiakkaalle paras mahdollinen lopputulos. Toni palvelee asiakkaitaan luotettavasti ja rennolla otteella, aina asiakkaan etu edellä, kertoo Niemisen palkannut Roof LKV.Nieminen on ollut työrintamalla monessa mukana. Hän on ollut aiemmin myös juontajana ja kouluvalmentajana Helsingissä. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Toni Nieminen (@toninieminenofficial) jakama julkaisu Päivitys tästä.LUE MYÖS: Hiihtotähti Lauri Vuoriselta poikkeuksellinen avautuminen ongelmistaan (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Mäkihyppy Toni Nieminen Lue myös: Nyt se on julki: Iivo Niskanen hieroo melkoista kauppaa Talvilajit 04.09.2026 - 09:50 Lasse Honkanen Näytöt eivät riittäneet – Suvi Minkkinen joutui sontamyrskyn keskelle Talvilajit 03.09.2026 - 16:00 Lasse Honkanen Ville Nousiainen ei kaunistellut – lausui Ylelle tylyn totuuden Kerttu Niskasen urasta Talvilajit 02.09.2026 - 19:58 Lasse Honkanen