Kuva: All Over PressSuomalainen entinen huippuhiihtäjä ja lajin nelinkertainen nuorten maailmanmestari Anita Korva tuli jo hiihtourallaan tunnetuksi melkoisena lihaskimppuna.Edelleen yksittäisissä hiihtokisoissa harrastemielessä vetävä Korva valmentaa nykyään ihmisiä esimerkiksi Hiihtokoulun kautta. Naiselta nähdään aika ajoin myös salipäivityksiä sosiaalisessa mediassa. Korva on nyt kertonut Instagramin tarinoissa saaneensa itselleen tuntemattomalta ihmiseltä palautetta lihaksiensa vuoksi.– Joku tuntematon kysyi minulta hetki sitten, että onpa sinulla vahvan näköiset kädet: kuinka isolla painolla teet hauiskääntöjä?– Vastasin, etten tee hauiskääntöjä, niin hän tivasi, että no mitäs sitten, ylätaljaa vai mitä? Sanoin, että vedän leukoja. 37 kilolla. Ja lapioin soraa. Ei pidä aliarvioida hyötyliikunnan merkitystä, sanaili Korva huvittuneena. Korva on päivitellyt viime aikoina kuulumisiaan myös muuten. Hänellä on menossa jonkinlainen projekti kotona.– Mikä siinä on että aina ku hommat lähtee rullaamaan tai reeneissä tulee parempi jakso niin sit pitää tulla kipeeks!?– Selasin tylsistyksissäni (onko sana?) kuvia kivoista päivistä ennen ku tauti iski… Hyötyliikuntaa ja kivaa pihahommaa on tänä kesänä tarjolla runsain mitoin, pohti Korva. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön Anita Korva | Valmentaja (@anita.kristiina) jakama julkaisuKuva tästä. Painamalla oikealla olevaa nuolta näet hauiskuvan.LUE MYÖS: Ylen uusi hiihtoasiantuntija halusi heti pyytää anteeksi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Anita Korva Maastohiihto Lue myös: IL: Saiko Yle-suosikki Kalle Lassila potkut? – ”En siihen mielelläni vastaa” Talvilajit 16.10.2026 - 07:52 Lasse Honkanen Kaisa Mäkäräisen Yle-jatkosta ikävä tieto – tästä ei aiemmin hiiskuttu Talvilajit 15.10.2026 - 21:51 Lasse Honkanen Vilma Nissinen kaameassa tilanteessa – ”Poliisi ei pysty tekemään mitään” Talvilajit 15.10.2026 - 20:02 Lasse Honkanen