Kuva: All Over PressKaisa Mäkäräinen on kilpaillut ampumahiihdon lisäksi myös esimerkiksi hiihdon ja polkujuoksun parissa. Mäkäräinen on ehtinyt tänä vuonna innostua myös uudesta lajista.Mäkäräinen on nyt kertonut Instagramissa kokeilleensa tänä vuonna hyroxia. Kyseessä on sisätiloissa järjestettävä kuntokilpailu, jossa yhdistyvät juoksu ja toiminnallinen harjoittelu. Mäkäräinen kirjoitti asiasta Instagramissa. – Hyrox – ootko testannu?! Juoksua ja voimaa sopivasti sekaisin. Kun amazing -ystäväni Mari Eder pisti Joensuun ekan hyrox-salin pystyyn kesällä ja pyysi mua töihin sinne vetämään juoksutunteja, en voinut tietenkään kieltäytyä, aloitti Mäkäräinen.– Syksyn tunnit oli tosi kivoja suunnitella ja vetää ja sit siinä jotenki kävi niin, et eksyin itekki testaamaan lajin treenejä salille. Kävin siellä tänäänkin ja nyt tuntuu jaloissa taas sille, et kävely on seuraavat päivät tuskaa.– Kisathan mua yleensä motivoi liikkumaan aika paljon enempi kuin jotku terveysväitteet, joten katotaan jos vaikka nähtäis keväällä Helsingin hyrox-kisoissa?!– Toivon kyllä ehkä eniten, et jaksasin nyt kuntouttaa monta vuotta juoksussa vaivanneen lonkkakivun niin, että ens kesänä pääsis taas vuorille juoksemaan pitempiä siivuja, selvitti Mäkäräinen. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Kaisa Mäkäräinen (@kaisamakarainen) jakama julkaisuPäivitys tästä.LUE MYÖS: Nyt se on julki: Krista Pärmäkoski sai melkoisen viestin hiihtomieheltä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Kaisa Mäkäräinen Tuoreimmat Uutiset Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Krista Pärmäkoski puhui suunsa puhtaaksi, Kerttu Niskanen sanoi vielä sanottavansa Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Virpi Sarasvuo ei halunnut valehdella – tiputti brutaalin faktan Suomen hiihtotähdestä Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Suomalainen vapaaottelutähti antoi täyslaidallisen Makwan Amirkhanin ”pelleilylle” Valtteri Bottaksen isä katsoi poikansa touhua – toisena päivänä ei voinut enää olla hiljaa Kamerat tallensivat: Suomen ampumahiihtonaisen raivo repesi kesken maailmancupin kisan Lue myös: Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Talvilajit 15.03.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Talvilajit 15.03.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Talvilajit 15.03.2026 - 09:54 Lasse Honkanen