Kuva: All Over Press Sportivo TVKerttu Niskasen päätös lopettaa hänen upea hiihtouransa on puhuttanut suomalaista hiihtoperhettä.Niskanen kertoi tiistaina Instagramissa päättävänsä uransa. Ratkaisu tuli yllätyksenä, sillä hänet oli esimerkiksi valittu maajoukkueeseen. Niskanen kärsi kauden jälkeen vammoista. Nainen on tavallisesti harjoitellut paljon ulkomailla kesällä. Nyt tuollaisia päivityksiä ei kuitenkaan saatu kesällä. Syy selvisi siis nyt kaikille.Asiantuntija Ville Nousiainen on kommentoinut Ylelle Niskasen päätöstä lopettaa uransa. Hän arvioi, että vammoilla saattoi olla oma roolinsa päätöksen taustalla. Nousiaisen mukaan homma voi myös alkaa maistua puulta.– Varmaan sekin on osasyynä. Juuri näistä syistä tulostasokin laskee pikkuhiljaa voittajan ja säännöllisen palkintokorokepaikan tienoilta sijan kymmenen paikkeille. Välillä tulee parempia, välillä huonompia hiihtoja, mutta kauden läpivienti on haastavampaa ja haastavampaa, täräytti Nousiainen Ylelle. Niskasen viime kausi oli juuri tuota. Hän ei yltänyt kertaakaan palkintopallille maailmancupissa ja oli vain kolme kertaa kymmenen parhaan joukossa.Nousiainen huomioi myös Krista Pärmäkosken uran päättymisen. Hän piti kaksikon urien päättymistä kovana iskuna, mutta muistutti, että molempien kausi oli vaisu.– Aika vaikea on nähdä sellaista tilannetta, että saataisiin Kertun tilalle esimerkiksi arvokisaviesteihin samantasoinen hiihtäjä. Se vie vuosia, ja kovia normaalimatkan hiihtäjiä meillä on koko ajan vähemmän ja vähemmän, ylisti Nousiainen kuitenkin.LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kerttu Niskanen Ville Nousiainen Lue myös: Sieltä se tuli: Kaisa Mäkäräinen tekee paluun kisoihin Talvilajit 02.09.2026 - 08:03 Lasse Honkanen Nyt sai riittää: Krista Pärmäkoski otti uuden suunnan elämälleen Talvilajit 01.09.2026 - 08:00 Lasse Honkanen Suvi Minkkiseltä aivan älytön temppu vuoristossa Talvilajit 31.08.2026 - 21:51 Lasse Honkanen