Alisa Vainio paineli helmikuussa Sevillan maratonilla uuden huikean Suomen ennätyksen 2.20.39. Kisaan myös osallistunut Aki Nummela pääsi seuraamaan lähietäisyydeltä Vainion suorittamista. Mies on avannut kokemustaan Runner’s High Podcastissa.

Nummela kertasi omaa juoksunsa loppuvaihetta. Hän oli lähtenyt joukossa karkuun Vainiolta ja muilta naisilta.

– Ihan hyvältä se tuntui juoksu. Sain siinä vähän edellä meneviä taas kiinni, ja sitä fiilistä jatkui aina 39 kilometriin asti. Sitten tultiin tuohon kaupunkialueelle, ja sitten yhtäkkiä aloin katsella, että sieltä naisten kärkiauto alkaa lähestyä taas. Ajattelin, että siellä joku kenialainen, etiopialainen, näistä kenen kanssa on juostu, ottanut loppurykäisyn, selvitti Nummela, joka yllättyi siitä, mitä seuraavaksi todisti:

– Sitten tuli auto ohi siinä, ja sitten tuli toinen auto. Sitten vilkaisin sivulle ja katsoin, että sieltä tulee sama jänis, ja Alisa on peesissä siinä. Tästä oli matkaa ehkä semmoinen puolitoista kilsaa maaliin. Katsoin, että vauhti on ihan hirveä. Ajattelin, että itselläkin aika hyvin kilsoja kuitenkin tullut, vaikka vähän olin hiipunut.

– Ajattelin, että ei hitto, että nyt on kova drive päällä. Sanoin jotain siinä vaiheessa sitten Alisalle, ja Alisa oli itsekin sitten myös jälkikäteen yllättynyt, että hän ei ollut huomannut koskaan, että olin tullut samaan ryhmään (aiemmin) ja mennyt ohi siinä. Hän oli koko ajan ajatellut, että olen jossain siellä takana. Oli aika yllättynyt siinä vaiheessa, kun tulinkin selkä edellä vastaan. Melkein pääsi hivuttava taktiikka vähän takajoukoissa onnistumaan, mutta ei kuitenkaan ihan loppuun asti.

Nummela myönsi rehellisesti, että hänellä ei ollut tuossa vaiheessa mitään jakoa Vainiota vastaan.

– En pystynyt mitenkään vastaamaan siinä vaiheessa. Vauhti oli niin älytön. Tietenkin pääsin parhaalta paikalta seuraamaan, kun Alisa höyläsi Suomen ennätyksen. Reilu kymmenen sekkaa meillä tuli lopussa eroa. Se tuli ihan siinä viimeisen puolentoista kahden kilsan aikana.

– Sanoinkin sitten, että hyvä, että ei tullut myöhemmin ohi, koska muuten siinä olisi lähtenyt varmaan hirveään loppukiritaisteluun. En tiedä, olisiko miltä näyttänyt, kun olisi siinä taisteltu naisten maalilakanasta. Mutta oli kyllä makea juoksu.

Nummela teki selväksi, että Vainioon voidaan kohdistaa jatkossa isoja odotuksia.

– Olen aivan varma, että jos tuommoisen lopun pystyy noille kilometrille Sevillassa juoksemaan, niin siellä on se 2,18-2,19 jaloissa aivan varmasti. Siitä on turha edes muuta miettiä. Katsotaan, mihin veikkaukset menevät.

– Toivottavasti momentumi säilyy, koska tietenkin onhan tässä EM-maraton kesällä. Se on aika herkullinen lähtökohta. Voisin sanoa, että ykkössuosikki tällä hetkellä tulee Suomesta siihen maratonille, linjasi Nummela.

LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtomies heitti hyvästit – vaikeni tästä asiasta Ylellä (UrheiluAreena.fi)