Sportivo TV

Yleisurheilun EM-kisojen naisten maratonilla Suomea edustava Alisa Vainio on ollut Ylellä vieraana Gogin kantabaari -ohjelmassa.

Gogin eli Constantinos Mavromichalisin vieraana oli myös Niko Nousiainen. Esille tulivat esimerkiksi Vainion ruokailutottumukset.

– Minun iskä on vähän silleen outo, että hänellä saattaa olla joku ruoka-aine. Esimerkiksi vaikka banaani. Niin sitten se saattaa olla myös silleen, että ”ota banaania, että nukut paremmin” ja jotain tällaista. Sitten se on jotenkin tosi random (suomeksi ”satunnaista”). Se saattaa vaihdella, että se ei ole aina banaani vaan se voi olla mikä vaan, selvitti Vainio.

Vainio sanoi huvittuneena, että asia käy jopa hänen hermoilleen.

– Se on jotenkin tosi outoa. En niin kuin ymmärrä, että mitä siinä välillä niin kuin tapahtuu siinä

Vainio paljasti myös, ettei hän suhtaudu esimerkiksi ravintoon liittyviin asioihin pakkomielteisesti tai tieteellisesti.

– Enemmänkin silleen, että mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Tässä vaiheessa Gogi ja Nousiainen ottivat esille kisojen aikaiset tapahtumat.

– Onko tuota, kun tekee niitä pitkän matkan juoksuja, niin onko ikinä silleen, että ei hitto, että pitää pysähtyä vaikka vessassa? Tuleeko sellaista? heitti Gogi.

– Joo, vastasi Vainio.

– Oletko paskonut housua koskaan? kysyi Nousiainen suoraan.

– En ole, kuittasi Vainio.

– Niin, se on minun mielestä ihan normi juttu. Se on niinku sen takia sairas laji, että tuollaista tapahtuu, selvitti Gogi.

Vainio päätti sitten avata vuoden 2019 MM-kisojen tapahtumia. Hän ja Anne-Mari Hyryläinen edustivat tuolloin Suomea naisten maratonila.

– Siellähän oli ihan tosi brutaalit olosuhteet silloin. Todella kuuma. Anne oli silloin paremmassa kunnossa kuin mie. Sitten hänellä meni vissiin vatsa vähän sekaisin siinä kisassa. Siellä oli niitä bajamajoja silleen reitillä. 

– Muistan, kun Anne tulee sieltä bajamajasta. Sitten mie aina siinä kohdalla just. Sitten hän ottaa etumatkaa, menee taas. Sitten mie aina tuun. Aina tapaan sen siellä samassa kohdassa. Aina vaan silleen, että moro, moro, naureskeli Vainio.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)