Kuva: All Over Press Photo: Mika Kylmäniemi / AOPSuomalaisittain maanantaista povattiin todellista superpäivää yleisurheilun EM-kisoissa. Toisin kävi, sillä optimistien jopa neljän mitalin päivä tyrehtyi nollaksi. Hienoja pistesijoja tuli – Silja Kosonen moukarissa ja Elina Lampela seiväshypyssä – mutta ei täysiä onnistumisia. Kosonenkin olisi hieman parempana päivänä nyt mitalisti, Lampelan ennätyshyppy olisi avannut oven mitalitaisteluun.Suurimmat odotukset olivat kahdella hallitsevalla Euroopan mestarilla, Wilma Murrolla ja Topi Raitasella. Murron seiväskisa jäi kuitenkin torsoksi ja mitali haaveeksi. Murto oli tosin akillesjännevaivan jälkeen varoitellut, ettei kaikki ole vielä kunnossa, mutta niin tiedotusvälineet kuin hän itsekin nostivat mitalihaaveet huippuunsa kisojen alla. Näin ei tapahtunut. Topi Raitanen sai selostajat ekstaasiin johdettuaan kilpailua – yhden kierroksen. Kun vauhti kiihtyi, irvistys tuli nopeasti 3000 metrin estemiehen kasvoille. Edelleen kisoja välittävä yhtiö näki Raitasen juoksussa taktikointia, mutta kyseessä oli hyytyminen. Raitanen joutui luopumaan mestaruudestaan lopulta todella selvästi.Suomi on edelleen ilman mitaleita kisoista. Taas kerran näyttää siltä, että mitalihaaveet ovat keihäsmiesten varassa. Keihäskarsinta heitetään tiistaina.LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtomies heitti hyvästit – vaikeni tästä asiasta Ylellä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp EM-yleisurheilu Topi Raitanen Wilma Murto Tuoreimmat Uutiset Antero Mertaranta vahvisti – selostaja veti yleisurheilukisan laitamyötäisissä Tätä Yle ei näyttänyt – Suvi Minkkisen toiminta hämmästytti Kaisa Mäkäräinen löysi uuden pestin – saman tien lähti viesti Ylelle Mika Salolta sanoi sen vihdoin suoraan – ei arvostanut tätä F1-tallikaveriaan Suomalainen NHL-tähti hämmästeli ihmeellisiä oireita – lääkärin tuomio: ”Aivoverenvuoto” Ei 10 miljoonalle – rallipiireistä melkoinen väite Esapekka Lapista Urheilucast: Jokereiden päävalmentaja juotti pelaajat kaatokänniin kesken kauden Wilma Murto povaa todellista jättihyppyä MM-kisoihin: ”490-alkuinen” Kerttu Niskanen lähti lätkimään – Suomen valmennus vaikeni syistä Oliko tässä mitään järkeä? Virpi Sarasvuo hämmästeli Jasmi Joensuun touhua Paljastus: Mercedes-pomo lähestyi Valtteri Bottasta – teki melkoisen tarjouksen Kiinan GP:n jälkeen Arvio: Sebastian Aho jättää Carolina Hurricanesin ”60 prosentin todennäköisyydellä” Krista Pärmäkoski biletti Levillä – viihtyi tämän hiihtäjän seurassa Suomalaisille tuttu ampumahiihtonainen on raskaana – ”Muuttaa maailmani lopullisesti” NHL-asiantuntijat toistelivat kuin papukaijat käsittämätöntä väitettä Mikko Rantasesta – fanien kuppi nurin Lue myös: Antero Mertaranta vahvisti – selostaja veti yleisurheilukisan laitamyötäisissä Yleisurheilu 22.03.2026 - 09:57 Lasse Honkanen Wilma Murto povaa todellista jättihyppyä MM-kisoihin: ”490-alkuinen” Yleisurheilu 21.03.2026 - 11:55 Lasse Honkanen Nyt kävi huonosti: Lotta Haralan harjoitukset saivat ikävän käänteen Yleisurheilu 19.03.2026 - 19:51 Lasse Honkanen