Kuva: All Over Press Photo: Mika Kylmäniemi / AOPSuomalaisittain maanantaista povattiin todellista superpäivää yleisurheilun EM-kisoissa. Toisin kävi, sillä optimistien jopa neljän mitalin päivä tyrehtyi nollaksi. Hienoja pistesijoja tuli – Silja Kosonen moukarissa ja Elina Lampela seiväshypyssä – mutta ei täysiä onnistumisia. Kosonenkin olisi hieman parempana päivänä nyt mitalisti, Lampelan ennätyshyppy olisi avannut oven mitalitaisteluun.Suurimmat odotukset olivat kahdella hallitsevalla Euroopan mestarilla, Wilma Murrolla ja Topi Raitasella. Murron seiväskisa jäi kuitenkin torsoksi ja mitali haaveeksi. Murto oli tosin akillesjännevaivan jälkeen varoitellut, ettei kaikki ole vielä kunnossa, mutta niin tiedotusvälineet kuin hän itsekin nostivat mitalihaaveet huippuunsa kisojen alla. Näin ei tapahtunut. Topi Raitanen sai selostajat ekstaasiin johdettuaan kilpailua – yhden kierroksen. Kun vauhti kiihtyi, irvistys tuli nopeasti 3000 metrin estemiehen kasvoille. Edelleen kisoja välittävä yhtiö näki Raitasen juoksussa taktikointia, mutta kyseessä oli hyytyminen. Raitanen joutui luopumaan mestaruudestaan lopulta todella selvästi.Suomi on edelleen ilman mitaleita kisoista. Taas kerran näyttää siltä, että mitalihaaveet ovat keihäsmiesten varassa. Keihäskarsinta heitetään tiistaina.LUE MYÖS: Nooralotta Neziri ei halunnut enää vaieta – paljasti nyt koko totuuden (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp EM-yleisurheilu Topi Raitanen Wilma Murto Lue myös: Tero Pitkämäen pojalta mykistävä temppu yleisurheilukisassa Yleisurheilu 05.07.2026 - 08:01 Lasse Honkanen Emma Tainio kuvattiin Susijengin luottomiehen kanssa Helsingin illassa Yleisurheilu 04.07.2026 - 17:50 Lasse Honkanen Antero Mertarannalta ikävää vihjailua Saga Vannisen taustoista – syypää yllättävässä suunnassa? Yleisurheilu 04.07.2026 - 11:51 Lasse Honkanen