Kuva: All Over PressEspoon Tapioiden Enni Nurmi käveli Vaasan Kalevan kisojen hellekilpailussa 10 kilometrin ennätyksensä 46.43 ja valloitti uudelleen Suomen mestaruuden. Nurmi on myös aiempi vuosien 2019 ja 2022 mestari.Tuoreet valmentajanvaihdos ja insinööriopintojen päättyminen mietityttivät Nurmea ennen kilpailua. Niinpä hyvä tulos yllätti hänet. Nurmi siirtyi hiljattain Siw Karlströmin valmennuksesta Veli-Matti Rannan talliin. – Yhdessä Vellun (Ranta) kanssa mietittiin, että lähden sellaista 4.50:n kilometrivauhtia. Kaikki tuntui niin helpolta, että lisäsin vauhtia ja täytyy sanoa, että tulos yllätti vähän itseni, Nurmi kertoo Suomen Urheiluliiton verkkosivuilla.Suunniteltu alkuvauhti olisi tähdännyt 48.30:n loppuaikaan, mutta Nurmi kävelikin uuden ennätyksensä 46.43. Tulos sijoittuu Suomen kaikkien aikojen tilastossa seitsemänneksi.Lämpötila kilpailun aikana oli 26 astetta, mikä edellytti huolellisuutta erityisesti nestehuollossa ja viilennyksessä.– Järjestäjille suuri kiitos. Jäähdytys toimi erittäin hyvin. Lisäksi minulla oli tällainen oma sukkahousuista tehty viritys kaulalla, Nurmi kertoo.Ylivoimaisesti kilpailun voittaneen Nurmen jälkeen toiseksi nousi lopussa Lappeenrannan Urheilu-Miesten Tiia Kuikka ajalla 49.11 ja kolmanneksi Karhulan Katajaisten Aliisa Kiiski ajalla 50.36.LUE MYÖS: Se oli siinä: Kaisa Mäkäräinen pois Ylen selostuskopista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Nurmi Kalevan kisat Kävely Tuoreimmat Uutiset Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Kaisa Mäkäräinen jätti jäähyväiset Ylellä – varoitteli lopuksi täydellä katastrofilla Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Lue myös: Mysteeri selvisi eronneelle Lotta Haralalle – SE-nainen romahti Yleisurheilu 11.03.2026 - 08:30 Lasse Honkanen Krista Tervo täräytti hurjan uuden ennätyksen – ”Kova muija” Yleisurheilu 06.03.2026 - 14:08 Lasse Honkanen Suomalaisen yleisurheilunaisen treenivideo villitsi – miljoonat näkivät pätkän Yleisurheilu 01.03.2026 - 17:54 Lasse Honkanen