Kuva: All Over Press Sportivo TVMoukarikausi 2026 on saanut ison käänteen. Lajin suuriin tähtiin kuuluva Brooke Andersen on loukkaantunut.Kauden loistavasti aloittanut jenkkitähti kirjoitti asiasta Instagramissa. Kausi päättyi ennen aikojaan. – Ja siinä se sitten oli: kauteni on ohi. Lauantaina heitettyäni 79,09 metriä jouduin erikoisen tapaturman uhriksi: olkapääni meni sijoiltaan ja päädyin päivystykseen. Viime viikolla tehdyssä magneettikuvassa selvisi, että labrumini on revennyt ja nivelkapseli vaurioitunut. Lisäksi olkaluun päähän oli tullut mikromurtuma. Vamma vaatii leikkaushoitoa, ja menen operaatioon keskiviikkona.– On musertavaa pudota niin korkealta niin alas. Tuntui, että olin vihdoin pääsemässä harjoittelussa taas nousuun ja löytämässä asioita kohdalleen. Tämä on elämäni ensimmäinen leikkaus, joten kaikki rukoukset ja hyvät ajatukset ovat nyt enemmän kuin tervetulleita.– Tämä ei ole loppu, vaan vain töyssy matkassa. Nojaan nyt vahvasti uskooni, mutta tiedän, että kaikki on osa Hänen suunnitelmaansa minua varten. Pidän teidät ajan tasalla ja otan teidät mukaan matkalleni kohti entistä vahvempaa paluuta. BA tulee vielä takaisin, vakuutti Andersen. Päivitys keräsi paljon huomiota. Esimerkiksi Silja Kosonen huomioi julkaisun. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Brooke Andersen (@brooke_andersen) jakama julkaisu Päivitys tästä.LUE MYÖS: Heili Sirviö jakoi videokuvaa rajusta kaatumisestaan – seuraukset olivat karut (UrheiluAreena.fi) Jaa Brooke Andersen Moukarinheitto Tuoreimmat Uutiset IL: Johanna Matintalo ja Lauri Vuorinen lähtevät eri suuntiin – tämä tiedetään nyt Rallitähti Janni Hussi kertoi sydämensä särkyneen Pysäyttävä puhelu keskellä yötä: Wilma Heltelä oli kokea synkän kohtalon UC: SM-liigaseuran päävalmentajalta ”käskytys” – haluaa Jori Lehterän Lähde: Olli Jokisen ”ego” aiheuttaa ongelmia HIFK:n pukukopissa – näin se näkyy Hyundain rallitähti paljasti keskustelunsa Toyota-pomo Jari-Matti Latvalan kanssa Robert Heleniukselle ehdotettiin todellista farssiottelua Ice Cageen – ”Siinä ei kauan nokka tuhisisi” Ville Nousiaiselle uusi työpesti – heitettiin pihalle Yleltä? Suomen ampumahiihtotähti lähti lätkimään – näin Erik Kulstad kommentoi Kahden vuoden piina – Oliver Solbergin kihlattu ei halunnut enää vaieta Kalle Palanderin ja Bull Mentulan ottelusta povataan brutaalia yksipuolista näytöstä – ”Kivitalo kiinni” Asiantuntija: Jarmo Kekäläinen teki katastrofaalisen peliliikkeen NHL:ssä – ”Yksi huonoimmista” Kilpakumppani: Toyotan rallitallilla täyden katastrofin ainekset – ”He pelkäävät” Meeri Räisänen meni pukukoppiin miesten kanssa – tämä hänen piti todistaa Therese Johaug avasi suunsa – pian yhteenotto Alisa Vainion kanssa? Lue myös: Pysäyttävä puhelu keskellä yötä: Wilma Heltelä oli kokea synkän kohtalon Yleisurheilu 13.10.2026 - 18:01 Lasse Honkanen Therese Johaug avasi suunsa – pian yhteenotto Alisa Vainion kanssa? Yleisurheilu 12.10.2026 - 09:50 Lasse Honkanen Silja Kosonen toteutti haaveensa – hankki melkoisen menopelin EM-kullan jälkeen Yleisurheilu 11.10.2026 - 17:05 Lasse Honkanen