Kuva: All Over PressVaasassa torstaina alkavissa Kalevan kisoissa on luvassa tasaisia mitalikamppailuja. Kilpailu on yleisurheilijoille viimeinen tilaisuus taistella paikasta Pariisin olympialaisiin, sillä aika tulosrajan rikkomiselle ja rankingpisteiden keruulle sulkeutuu sunnuntaina.Pariisin elokuun alussa kilpailevaan yleisurheilun olympiajoukkueeseen on jo valittu kahdeksan urheilijaa, joiden lisäksi korkeushyppääjä Ella Junnila sekä aitajuoksijat Reetta Hurske ja Lotta Harala ovat rikkoneet olympiakisojen tulosrajan. Jo valittujen ja hiljattain tulosrajan rikkoneiden lisäksi olympiajoukkueeseen rankingin kautta ovat kiinni aituri Elmo Lakka, keihäänheittäjät Lassi Etelätalo ja Toni Keränen sekä Eveliina Määttänen 800 metrillä, Sara Lappalainen 1 500 metrillä, Elina Lampela seiväshypyssä, Senni Salminen kolmiloikassa, Suvi Koskinen moukarinheitossa ja Saga Vanninen seitsenottelussa.EM-kisoissa mainiosti 3000 metrin esteet juossut Ilona Mononen on toistaiseksi sisällä olympiarankingissa viimeisellä sijalla, mutta lisäpisteet Vaasasta olisivat varmuuden vuoksi tarpeen. Suora tulosraja 9.23,00 jäi EM-Roomassa harmittavasti 0,28 sekunnin päähän.Kolmiloikkaaja Simo Lipsasella, kävelijä Aleksi Ojalalla, 400 metrin aitureilla Kristiina Halosella ja Hilla Uusimäellä sekä muiden muassa keihäänheittäjä Anni-Linnea Alasella on vielä Vaasassa mahdollisuuksia tavoitella olympiapaikkaa rankingin kautta mieluusti voitolla ja hyvällä tuloksella.Lajin kokeneilla arvokisaurheilijoilla Topi Raitasella, Kristiina Mäkelällä ja Nooralotta Nezirillä on haastava tilanne. He ovat nyt rankingin perusteella jäämässä olympiakisoista rannalle, ellei Kalevan kisoissa synny hyvää tulosta ja parannusta rankingissa. Neziri on kaiken lisäksi jäämässä Kalevan kisoista pois jalkavamman takia.Vaikea tilanne on myös 1500 metrin tuoreella SE-miehellä Joonas Rinteellä. Hän tehnyt viime ajat mainioita tuloksia, mutta rankingissa hän on sijalla 53, kun kilpailuun otetaan 45 juoksijaa ja tulosraja on 3.33,50.Mahdollisuuksia nousta olympiajoukkueeseen voi olla muillakin riippuen siitä millaisia tuloksia muualla loppuviikon aikana tehdään ja kuinka paljon mahdollisia poisjääntejä eri lajeissa tulee rankingin kautta valintakelpoisuuden saaneiden keskuudessa.Lähde: Suomen Urheiluliiton verkkosivut Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalevan kisat Tuoreimmat Uutiset Leijona-tähti lähti hörpylle – ällistyi siitä, mitä baarimikko pääsi suustaan Elina Lampela teki selväksi näkemyksensä Wilma Heltelästä Janni Hussin ralliviikko sai ikävän käänteen – pieni virhe johti armottomaan ”vidduiluun” Uransa päättänyt Krista Pärmäkoski paljasti rikkoneensa yhtä sääntöä Kimi Räikkönen vastasi F1-sarjan tiedusteluun jäätävästi – kaksi sanaa riitti Asiantuntijat katsoivat Alisa Vainion touhua – nyt saatiin hurja arvio Kalle Rovanperä astui esiin – painava viesti suomalaisille ihmisille Nyt alkoi tapahtua: F1-toivo Tuukka Taponen hirmuisessa vauhdissa Suomalainen kiekkotähti rakastui toisen lajin olympiaurheilijaan: ”Miljoona kertaa kovempi urheilija kuin minä” Valtteri Bottas teki selväksi: Tässä on F1-historian paras kuljettaja Suvi Minkkinen valmistautuu isoon elämänmuutokseen HS: Intiimi kuva Kristiina Mäkelästä lähti leviämään – sitten puhelimeen tuli lohduton viesti Esapekka Lappi ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi tylyn totuuden SM-rallin vastustajistaan PP: Kärpät yllätti kaikki – täysin puskista huippuhankinta Huhumylly kiihtyy: F1-tähdelle shokkipotkut kesken kauden? Lue myös: Elina Lampela teki selväksi näkemyksensä Wilma Heltelästä Yleisurheilu 21.05.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Asiantuntijat katsoivat Alisa Vainion touhua – nyt saatiin hurja arvio Yleisurheilu 21.05.2026 - 11:43 Lasse Honkanen HS: Intiimi kuva Kristiina Mäkelästä lähti leviämään – sitten puhelimeen tuli lohduton viesti Yleisurheilu 20.05.2026 - 15:49 Lasse Honkanen