Kuva: All Over PressSilja Kosonen voitti sunnuntaina Kalevan kisojen naisten moukarinheittokisan Vaasassa. Voittoon vei tulos 72,65.– Ensimmäinen heitto oli niin hyvä, että innostuin liikaa. Lähdin painamaan täysillä eikä se ihan toiminut. Parilla seuraavalla tekniikka vähän lahosi. Sitten sain taas kasattua itseni ja neljäs oli taas ihan hyvä, Kosonen arvioi SUL:n tiedotteessa. Suomen ennätystään tänä vuonna parantanut Krista Tervo pettyi jälleen. Hän osoitti epätasaisuutensa jäämällä ilman tulosta.Tervo ei stressannut asialla liikaa. Hän käänsi jo katsettaan kohti Pariisia.– Ihan luottavainen olo tästä huolimatta. Pitää uskoa omaan tekemiseen, Tervo sanoi SUL:n tiedotteessa. – Heitoista ensimmäinen oli yliastuttu, astuin reunan päälle. Toisessa horjahdin tuulen puuskassa ja se meni sektorista ulos. Kolmas oli täysin epäonnistunut.Suvi Koskinen otti hopeaa ja Charlotta Sandkulla pronssia.LUE MYÖS: Juoksulegenda varoitti Therese Johaugia (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalevan kisat Krista Tervo Silja Kosonen Lue myös: Juoksija varoittaa Alisa Vainiota: Suomalaistähteen voidaan käydä käsiksi Berliinin maratonilla Yleisurheilu 25.09.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Laura Arffman jakoi dramaattisen videon eron jälkeisestä kaltoinkohtelusta – ”Kaikkea hyvää niille, jotka käyvät läpi tätä” Yleisurheilu 24.09.2026 - 19:50 Lasse Honkanen Se kävi nopeasti: Emma Tainio antoi lähtöpassit valmentajilleen – puhui suutaan puhtaaksi Yleisurheilu 24.09.2026 - 11:45 Lasse Honkanen