Suomalainen ultrajuoksija Satu Lipiäinen on rikkonut maailmanennätyksen.

Lipiäinen paineli viikonloppuna Kokkolassa kuuden tunnin juoksun uuden ME:n ME:n 85,712 kilometriä Kokkola Ultra Run -kilpailussa. Hän rikkoi edellisen ennätyksen reilulla 200 metrillä.

Lipiäinen oli Kokkolassa aivan omaa luokkaansa. Hän päihitti kakkoseksi tulleen yli 15 kilometrillä. Nainen kertasi kisaansa myös Instagramissa.

– Olipahan reissu. Tiesin etukäteen, että kaiken sattuessa tähän on mahdollisuus. Mutta ultrajuoksussa on tunnetusti muuttujia ja tällä matkalla marginaalit pieniä. Ekat pari tuntia meni täysin suunnitelman mukaan, 4.00min/km. Tämän jälkeen oli tarkoitus laskea tahtia joillain sekunneilla. Kolmas tunti meni hyvin. Maraton ohitettiin noin 2.50 ajassa, mikä oli juuri suunnitelman mukaan. Neljäs tunti oli tarkoitus jatkaa eron kasvattamista maailmanennätykseen, mutta noin 50km kohdalla alkoi painaa, aloitti Lipiäinen päivityksensä.

– Mitään erityistä ongelmaa ei ollut, alkoi vain olla tyhjä olo. Kovaan vastatuuleen puskeminen alkoi ottaa voimille. Lisäksi alkoi tulla etova olo. Luovutin ME:n suhteen. Vauhti tippui liikaa. Aloin laskea tarvittavaa vauhtia oman ennätyksen rikkomiseen.

Lipiäinen kertoi, että juoksu sai loppua kohden iloisen käänteen. Tahti parani.

– Tahmeaa juoksua kesti 1.5h. Viimeisen tunnin alkaessa totesin, että ei tässä nyt oikeasti ole mitään ongelmaa. Ja olen tehnyt tämän ennenkin, kiihdyttänyt viimeiselle tunnille Kokkolassa ja rikkonut näin ME:n. Päätin yrittää. Vauhdinnosto onnistui yllättävän helposti ja usko ennätykseen palasi. Joka kierroksella näin tulostaululta, että etenen kovempaa kuin vaaditaan. Viimeinen tunti tuntui loppujen lopuksi tosi hallitulta. Lopulta vanhaan ennätykseen lisättiin reilu 200m.

– Merkitsee paljon. Jonkin kerran on saattanut raskaus- ja vauvavuoden aikana pohtia, onko minusta enää mihinkään ultrajuoksun saralla, viestitti Lipiäinen.

Päivitys tästä.