Kuva: All Over PressOliver Helander on tiistaina mukana keihäänheiton miesten karsinnassa Pariisin olympialaisissa. Hän on tehnyt urakkaansa ennen ikävän paljastuksen tilanteestaan.Ilta-Sanomat kertoo, että Helanderilla on pieni välilevyn pullistuma. Se on haitannut EM-pronssimitalistin tekemistä koko kesän. Samalla ovat muuttuneet Helanderin tavoitteet.– Pitää olla realistinen, kun lähtee kisoihin. Tietysti olympiakulta on ollut pitkään tavoitteena, ja onhan siihenkin pieni mahdollisuus, jos heitot osuisivat aivan nappiin, mutta se vaatisi superonnistumista. Pitää tulla ihan superonnistuminen, että sellaista voisi tavoitella. Realistisempi tavoite on hakea finaalipaikkaa, arvioi Helander Ilta-Sanomille.Keihäänheiton karsinnassa ovat mukana suomalaisista myös Lassi Etelätalo ja Toni Keränen.Silja Kosonen sunnuntain suomalaisnimiKrista Tervo oli sunnuntain suomalaistähti Pariisin olympialaisten yleisurheilussa. Hän voitti moukarin karsinnan SE-tuloksella 74,79. Silja Kosonen meni myös finaaliin 72,11 metrin kaarella. Suvi Koskinen jäi karsintaan (66,14).Juoksuradalla onnistui Ilona Mononen. Hän paineli 3 000 metrin esteissä uuden Suomen ennätyksen 9.22,77. Hän oli eränsä kuudes ja tippui finaalista.Aidoissa oli vaikeampaa. Elmo Lakka ja Viivi Lehikoinen menivät keräilyeriin. Lakka paineli 110 metrin aidoissa ajan 13,84. Lehikoinen jäi heikkoon aikaan 56,67 naisten 400 metrin aidoissa.LUE MYÖS: Tapaus Ristomatti Hakola – Yle: Pöydälle lyötiin shokkiratkaisu (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Oliver Helander Olympialaiset Tuoreimmat Uutiset Olympiaturnaus lähestyy – Sebastian Aholla on ikävä ongelma Yle: Kerttu Niskanen lausui suoran viestin Suomen valmennusjohdolle VM: Esapekka Lapin henkilökohtaisessa elämässä valtava muutos – tämä oli ”viimeinen niitti” Kalle Rovanperän lähipiiristä tehtiin ikävä paljastus IS:lle – ei hyvältä kuulosta Ylen temppu oli liikaa – Kalle Palander sai tarpeekseen: ”V*ttu jes! Minja Korhonen ällistyi siitä, mitä intohimoinen fani teki hänelle Asiantuntijalta selvä tuomio Mikael Granlundista – toisteli yhtä paljonpuhuvaa sanaa HS: Enni Mälkönen avautui suhteestaan rallitähteen – vanhat haavat revittiin auki Ystävä teki ikävän tempun Valtteri Bottakselle – F1-tähti oli tarttua kirveeseen Paljastus Wilma Murron ja yleisurheilumiehen suhteesta – jäätävät sanat julki NHL-asiantuntija: ”Totuus” Mikko Rantasesta paljastui täydeksi valheeksi – löi pöytään kunnon todisteet Ikävä olympiakohtalo – Suomen ampumahiihtonainen jäämässä ulos kisoista Henri Haapamäki katsoi Suomen rallitähden touhua – teki sitten Ylellä melkoisen tuomion Ladulta lohduton päivitys – Sonja Leinamo riensi paikalle Tomek Valtosen mitta täyttyi – rajua tekstiä Jokereista Lue myös: Paljastus Wilma Murron ja yleisurheilumiehen suhteesta – jäätävät sanat julki Yleisurheilu 01.02.2026 - 19:52 Lasse Honkanen Lotta Harala sanoi nyt suoraan – ei mennyt Urheilugaalaan näiden ihmisten takia Yleisurheilu 24.01.2026 - 10:07 Lasse Honkanen Suomalainen seiväsnainen lopetti uransa – näin Elina Lampela reagoi Yleisurheilu 24.01.2026 - 08:37 Lasse Honkanen