Sportivo TV

Emma Kimiläinen oli sunnuntaina Viaplayn studiossa asiantuntijan roolissa seuraamassa Monacon GP:tä. Naisella on pitkä kokemus moottoriurheilumaailmasta, ja hän jakoi noita viisauksiaan myös Monacossa.

Asia nousi esille, kun studiossa analysoitiin Ferrarin Charles Leclercin käytöstä Mervi Kallion haastattelussa.

– Kehonkieli totta kai kertoo kaiken. Saa olla kyllä kieli keskellä suuta aina. Siihenhän oikeastaan noissa Driver Academyissa ja muissa kuljettajaohjelmissa koulutetaan. Koulutetaan mediakoulutusta, aloitti Kimiläinen.

Kimiläinen otti sitten esille Valtteri Bottaksen tapauksen. Hänen mielestään suomalaiskuskin käytös muuttui totaalisesti, kun hän pääsi Mercedeksen ”kahleista”.

– Valtteri Bottas on käynyt hyvin voimakkaan Mercedesen koulutuksen. Sitten vasta, kun hän pääsi siitä siirtymään muualle, silloinhan me nähtiin Valtterin totaalinen persoonan kukoistus, mitä se on tänä päivänä. 

– Koska et vain voi yksinkertaisesti sanoa, mitä haluat niissä tilanteissa, vaan aina pitää kierrellä ja kaarella. Aina pitää vähän miettiä, että kenetpä suututan tällä, ja voiko se olla kenties minun urani päätepiste, että sanot yhden väärän sanan yhdessä väärässä paikassa. Sillä on iso merkitys, eli hienosti hoitaa hommaansa myöskin tällä saralla Charles Leclerc, linjasi Kimiläinen.