Kuva: Press Stake F1 TeamViime päivinä on arveltu, että Valtteri Bottas on Audin (vielä Kick Sauber) ykkösvaihtoehto tallin toiseksi kuskiksi ensi kaudeksi.Carlos Sainz valitsi Audin ja Alpinen sijaan Williamsin. Bottas on monien mielestä paras vaihtoehto Audille. Tallin uuden pomon Mattia Binotton kerrotaan arvostavan Bottasta. Formu1a.uno-sivusto on nyt lyönyt pöytään ison huhun. Sen mukaan Binotto harkitsee sittenkin Sauberille Gabriel Bortoletoa.Kyseessä on lokakuussa 20 vuotta täyttävä brasilialaiskuski. Hän voitti viime kaudella F3-sarjan ja on tällä hetkellä F2-sarjan kakkosena.Bortoleto kuuluu McLarenin kuskiakatemiaan. Tuohon talliin hänellä on tuskin asiaa hetkeen. On toki hieman epäselvää, miksi Audi haluaisi ottaa McLaren-akatemian kuskin riveihinsä.Sivusto kertoo, että Valtteri Bottas on silti edelleen vahva vaihtoehto Audille. Myös Daniel Ricciardo ja Mick Schumacher ovat vielä esillä spekulaatioissa.LUE MYÖS: Jonne Halttunen avautui rallin MM-sarjan tilasta: ”Se ei ole pitkällä aikavälillä tervettä” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Audi Gabriel Bortoleto Kick Sauber Valtteri Bottas Tuoreimmat Uutiset Mervi Kallio tiputti ison F1-paljastuksen Viaplayn suorassa lähetyksessä Nyt alkoi tapahtua: Ralliässä Sami Pajari teki historiallisen sopimuksen Hiihdon maailmancupin voittajalle perheenlisäystä – isä on myös hiihtotähti Ilveksen tähtihankinta paljastui – ”Olisin aika huolissani” F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Suomen paras ampumahiihtäjä ulos A-maajoukkueesta – veti johtopäätöksensä Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa HS: Homoseksuaalinen suomalainen kiekkotähti puhui nyt Veli-Matti Savinaisesta Lue myös: Mervi Kallio tiputti ison F1-paljastuksen Viaplayn suorassa lähetyksessä Formula 1 01.05.2026 - 21:51 Lasse Honkanen F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Formula 1 01.05.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Formula 1 30.04.2026 - 19:45 Lasse Honkanen