Kuva: Scuderia FerrariFerrarin F1-kausi 2025 oli painajaismainen. Monet odottivat tallin nousevan jopa mestaruustaistoon. Toisin kuitenkin kävi, ja sesonki ei näyttänyt merkkejä kehityksestä.Ferrarin kuskit Charles Leclerc ja Lewis Hamilton ilmaisivat julkisesti pettymyksensä tallin autoon. Odotuksia on alettu luoda jo ensi kaudelle. Kulisseissa on kuitenkin kuohunut. On huhuiltu, että Leclerc katselee muualle. Ainakin Aston Martin on kiinnostunut monacolaisesta.Monet asiantuntijat pitävät Leclerciä jopa sarjan toiseksi parhaimpana kuskina. Noiden listauksien ykkönen on tavallisesti Red Bullin Max Verstappen. Funoanalisitecnica-sivuston Zander Arcari kertoo nyt, että Leclerc on tehnyt ratkaisunsa ja ilmoittanut siitä managerilleen.F1-piireissä huhuillaan, että Lerclerc aikoo vetää johtopäätöksensä ensi kauden perusteella. Mikäli Ferrari ei pärjää kauden 2026 sääntömuutosten myötä, on ratkaisujen aika.Arcarin mukaan Leclercin viesti on kuitenkin selvä: hän haluaa voittaa maailmanmestaruuden Ferrarilla. Leclerc ei siis ole lähdössä minnekään.Leclerc on ilmeisesti tehnyt selväksi agentilleen, että hänen ei tarvitse olla lainkaan yhteydessä muihin talleihin. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Charles Leclerc Ferrari Tuoreimmat Uutiset Leijona-tähti lähti hörpylle – ällistyi siitä, mitä baarimikko pääsi suustaan Elina Lampela teki selväksi näkemyksensä Wilma Heltelästä Janni Hussin ralliviikko sai ikävän käänteen – pieni virhe johti armottomaan ”vidduiluun” Uransa päättänyt Krista Pärmäkoski paljasti rikkoneensa yhtä sääntöä Kimi Räikkönen vastasi F1-sarjan tiedusteluun jäätävästi – kaksi sanaa riitti Asiantuntijat katsoivat Alisa Vainion touhua – nyt saatiin hurja arvio Kalle Rovanperä astui esiin – painava viesti suomalaisille ihmisille Nyt alkoi tapahtua: F1-toivo Tuukka Taponen hirmuisessa vauhdissa Suomalainen kiekkotähti rakastui toisen lajin olympiaurheilijaan: ”Miljoona kertaa kovempi urheilija kuin minä” Valtteri Bottas teki selväksi: Tässä on F1-historian paras kuljettaja Suvi Minkkinen valmistautuu isoon elämänmuutokseen HS: Intiimi kuva Kristiina Mäkelästä lähti leviämään – sitten puhelimeen tuli lohduton viesti Esapekka Lappi ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi tylyn totuuden SM-rallin vastustajistaan PP: Kärpät yllätti kaikki – täysin puskista huippuhankinta Huhumylly kiihtyy: F1-tähdelle shokkipotkut kesken kauden? Lue myös: Kimi Räikkönen vastasi F1-sarjan tiedusteluun jäätävästi – kaksi sanaa riitti Formula 1 21.05.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Nyt alkoi tapahtua: F1-toivo Tuukka Taponen hirmuisessa vauhdissa Formula 1 21.05.2026 - 08:13 Lasse Honkanen Valtteri Bottas teki selväksi: Tässä on F1-historian paras kuljettaja Formula 1 20.05.2026 - 20:01 Lasse Honkanen