Kuva: All Over PressEntinen F1-kuski Heikki Kovalainen on puhunut Viaplaylla omasta F1-urastaan.Kovalainen ajoi F1:ssä palkintopallille neljä kertaa. Hän onnistui tuossa tempussa ensimmäistä kertaa Renault’lla vuoden 2007 Japanin GP:ssä.Tunnelmat eivät olleet loistavat ennen kilpailua. Hän lähti sateeseen 12. ruudusta.– No oli ihan se hieno tietenkin, että se oli Japanissa Fujin radalla vielä kunnon kaatosateessa. Ajoin auton gridille, niin sanoin insinöörille, että en pysy kenenkään perässä ja kaikki ajavat ohi, että mitenköhän tässä käy. Sitten pikkuhiljaa siitä noustiin kohti kärkeä, selvitti Kovalainen.Kovalainen paljasti myös, että Renault’n tallipäällikkö Flavio Briatore menetti uskon suomalaiseen kesken kisan. Italialainen otti ja lähti ennen aikojaan.– Lopulta taisteltiin Kimin kanssa viimeisellä kierroksella siitä kakkosijasta. Sillä kertaa sitten pysyin edellä. Flavio oli lähtenyt jo. Se otti kopterin ennen kisan loppua. Siinä kohtaa me oltiin (tallikaveri, Giancarlo) Fisichellan kanssa jossain kahdeksan ja yhdeksän sijoilla. Flavio ei jaksanut katsoa loppuun asti, selvitti Kovalainen.LUE MYÖS: Näkökulma: Herätys, Carolina – Sebastian Aho on dynastiansa ansainnut (LeijonaUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Flavio Briatore Heikki Kovalainen Renault Tuoreimmat Uutiset Takavuosien F1-legenda haastoi Max Verstappenin – sai elämänsä nöyryytyksen Tähtipelaaja jätti Carolinan – lausui nyt selvät sanat Sebastian Ahosta Rallitähti ja kartanlukija rakastuivat – hempeä yhteiskuva F1-tallin pomo lausui selvää tekstiä Valtteri Bottaksen tulevaisuudesta Nyt kävi nolosti – kamera tallensi paljonpuhuvan videon Patrik Laineesta Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut” Toyota-pomolta varoituksen sanoja Kalle Rovanperälle Kolme NHL-pelaajaa SM-liigaseuran mukana – ”Uus ykköskenttä” Juha Kankkunen hyväksynyt väistämättömän totuuden elämästään Luuvitosta tarjolla: Suomalainen entinen NHL-kovanaama tekee uuden aluevaltauksen F1-sarjan päivitys Valtteri Bottaksesta sai suomalaisen fanit sekaisin Lähde: Red Bull juonii shokkikaappausta – tämä mies Max Verstappenin tilalle? Aitiolle raju väite HIFK:n Olli Jokisen palkasta – ”Järjetön summa” ”Muistoa kunnioittaen” – TPS hyvästeli legendan kauniisti Patrik Laine ällistyi vaimonsa paljastuksesta – ”Asialle tehdään nyt loppu”Lue myös: Takavuosien F1-legenda haastoi Max Verstappenin – sai elämänsä nöyryytyksen Formula 120.08.2025 - 14:31 Lasse Honkanen F1-tallin pomo lausui selvää tekstiä Valtteri Bottaksen tulevaisuudesta Formula 120.08.2025 - 14:31 Lasse Honkanen F1-sarjan päivitys Valtteri Bottaksesta sai suomalaisen fanit sekaisin Formula 119.08.2025 - 14:31 Lasse Honkanen