Kuva: Getty Images / Red Bull Content Pool.Red Bullin Max Verstappen vei vuonna 2021 F1:n maailmanmestaruuden Mercedeksellä silloin ajaneen Lewis Hamiltonin nenän edestä.Kaksikon urat ovat lähteneet sen jälkeen eri suuntiin. Verstappen on voittanut neljä perättäistä maailmanmestaruutta, ja Hamilton on ollut isoissa ongelmissa. Täksi kaudeksi Ferrarille siirtynyt Hamilton on ollut pahasti hukassa uudessa tallissaan. Verstappen on nyt kommentoinut asiaa The Independent -lehdelle.– Jos tiimidynamiikassa ei tunne oloaan turvalliseksi tai mukavaksi, on vaikea olla oma itsensä, ja sillä on väliä.”– Takana on tiimi, joka on ollut kuin toinen perhe: Mercedes, jonka kanssa ura on rakennettu. Kaikki hyötyivät siitä, Mercedes ja Lewis. Sen jälkeen täysin toisenlaiseen ympäristöön siirtyminen ei ole helppoa, ja vastassa on lisäksi kuljettaja, joka on ollut uudessa tiimissä jo pitkään. Tilanne on todella hankala, arvioi Verstappen lehdelle.Verstappen teki myös selväksi, että ikääntyminen on myös oma taistelunsa.– Eikä ikä ole etu. Siinä vaiheessa ura ei enää etene nopeutumisen kautta: ei välttämättä hidastumista, mutta ei myöskään kehitystä nopeammaksi, kun taas Charles (Leclerc, tallikaveri) kehittyy edelleen. Sekin tekee asetelmasta haastavan.LUE MYÖS: Valtteri Bottas vahvisti tylyn totuuden Mercedes-vuodestaan (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ferrari Lewis Hamilton Max Verstappen Tuoreimmat Uutiset Teemu Selänne surun murtama – ”Lepää rauhassa, ystäväni” Mikä pari: Suvi Minkkinen kohtasi melkoisen miehen Kaikki on valmista: Kärpät on nyt valmis paljastamaan julkisen salaisuuden Sieltä se tuli: Janni Hussi täytti vihdoin rallifanien toiveet Ella Junnila jätti vanhan elämän taakseen – poseerasi tämän naisen kanssa UC: SM-liigaseuralla lähti lapasesta Levillä – karaokebaarissa todistettiin melkoista show’ta IL: Eläkkeelle lähtenyt Krista Pärmäkoski sai ikävän viestin suomalaiselta maailmanmestarilta Emma Tainio kertoi ilouutisia faneilleen – tällaista sisältöä nainen alkaa tuottaa Juha Kankkunen puhui nyt suunsa puhtaaksi rallin suuresta uutispommista Käänne leikkauspöydällä: Suomalainen hiihtomies lopetti uransa UC: Alisa Vainio teki merkittävän sopimuksen – näin valtavaa tiliä nainen tekee Se oli siinä: Kaisa Mäkäräisen hiihtäjärakas heitti hyvästejä VM:ssä paljastus Enni Mälköseen liittyen – näin rallimies otti ja lähti lopullisesti Jokereiden toiminta ylitti rajan Antero Mertarannan silmissä: ”Kyrsii” Onko Sami Pajarista mihinkään? Rallitähti sanoi rehellisen näkemyksensä Lue myös: Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Formula 1 09.04.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Formula 1 08.04.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta Formula 1 07.04.2026 - 15:54 Lasse Honkanen