Kuva: All Over PressRed Bullin auto oli monien F1-asiantuntijoiden mielestä joukon nopein viikonloppuna Imolassa. Kyseessä oli mahdollisesti ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun Red Bull oli McLarenin edellä kisavauhdissa.Tänä viikonloppuna ajetaan Monacon GP ja sen jälkeisenä viikonloppuna Espanjan GP. Etenkin jälkimmäiseen kohdistuu suuria odotuksia, sillä F1:n teknisiä sääntöjä menee uusiksi. The Red Flags Podcastin Matt Elisofon on nyt heittänyt villin spekulaation.– Tulee uusia teknisiä ohjeistuksia näistä ’löysistä siivistä’. Joten meillä ei ole aavistustakaan, mitä tapahtuu. Tämä etu, joka McLarenilla nyt on, saattaa kadota kokonaan. Meillä voisi olla käänteinen versio vuodesta 2024, jos käy samoin kuin Red Bullille viime vuonna. Heillä saattoi olla kolmanneksen verran etua, ja sitten se on vaan poissa, heitti Elisofon.– McLaren on jo sanonut, että he ovat tavallaan luopuneet siitä löysien siipien virityksestä… he ovat heittäneet tyyliin: ”Me ei enää tehdä sitä, joten me ollaan valmiita muutokseen”, muistutti toinen juontaja Brian Muller. ”Löysillä siivillä” viitataan F1-autojen taka- tai etusiipien rakenteelliseen joustavuuteen. Ne siis taipuvat ajon aikana tietyillä nopeuksilla tai ilmanvastuksen vaikutuksesta. McLarenin on väitetty toimineen asian suhteen sääntöjen rajamailla paremman nopeuden saavuttamiseksi.LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Lando Norris McLaren Oscar Piastri Lue myös: Lähde: Kimi Räikkönen jymäytti miljardiyhtiötä – täydellinen vedätys paljastui 50 000 katsojan edessä Formula 1 14.08.2026 - 09:45 Lasse Honkanen Ella Häkkisessä nähdään jo F1-potentiaalia – McLarenin iso päätös puhuttaa Formula 1 07.08.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Mika Häkkinen paljasti ikävän kohtaamisensa Michael Schumacherin kanssa – ”Mielessä pyöri monia eri asioita” Formula 1 04.08.2026 - 11:51 Lasse Honkanen