Kuva: Urheilugaala / Pasi SalminenKaudesta 2013 saakka F1-sarjassa ajaneen Valtteri Bottaksen ura moottoriurheilun kuninkuusluokassa on tulossa ainakin toistaiseksi päätökseen.Asiantuntijat ovat muistelleet nyt suomalaista. Monet kansainvälisetkin toimittajat ovat korostaneet sitä, kuinka ammattimainen ja mukava persoona Bottas on.Viaplayn toimittaja Mervi Kallio nosti myös esiin asian, kun hän kommentoi Bottasta Ilta-Sanomille.Kallio teki IS:lle selväksi, että ero Kimi Räikköseen on valtava. Kallio sanoi asian sen enempää ”Jäämiestä” tuomitsematta.– Kimi näytti enemmän tunteita haastatteluissa. Jos häntä ei huvittanut puhua, niin hän ei puhunut. Ja Kimillä se oli tavallaan osa hänen juttuaan ja osasyy sille, miksi ihmiset rakastivat häntä. Valtterin kohdalla, vaikkei olisi huvittanut, hän aina löysi aikaa meille. He ovat kaksi erilaista persoonaa, enkä todellakaan arvioi, kumpi on oikea tapa, sanoi Kallio IS:lle.LUE MYÖS: Näkökulma: KuPS kuittasi 1,7 miljoonaa lisärahaa – oliko kymppitonnien satsaus ratkaiseva? (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kimi Räikkönen Mervi Kallio Valtteri BottasTuoreimmat Uutiset Romanssihuhut yltyvät: Lewis Hamiltonin kerrotaan ”palvovan” tätä naista Montrealissa ällistellään Patrik Laineen kesätoimintaa Nykyinen F1-tähti sanoi sen suoraan: Ei kaipaa Valtteri Bottas tallikaverikseen Tästä ei ole aiemmin hiiskuttu – Liverpool juonii kaikessa hiljaisuudessa kovan luokan kaappausta Olli Jokinen laukoi IL:lle selvät sanat HIFK:n jättäneestä tähtipelaajasta Ilona Monosen EM-kultajuhlien keskellä saatiin karu paljastus Haastattelija ällistyi siitä, mitä Kalle Rovanperä päästi suustaan kameroiden edessä Red Bull -pomo paljasti nyt totuuden Max Verstappenista Yllättävä ystävyys: Teemu Selänne poseerasi melkoisessa seurassa Liverpool-tähdeltä shokki-ilmoitus – haluaa lähteä tähän seuraan Paljastus: Mika Häkkisen ja F1-tähden välit menivät täysin poikki Kohta mennään? Asiantuntija: Montreal Canadiensin tehtävä valtava päätös Patrik Laineen suhteen Olisihan se pitänyt arvata: Valtteri Bottaksen F1-kohtalosta valitettava päivitys Lukas Hradecky koki karun kohtalon Leverkusenissa – seurasi kammottava nöyryytys Ott Tänak sen sanoi – tämä on julma totuus Kalle RovanperästäLue myös: Romanssihuhut yltyvät: Lewis Hamiltonin kerrotaan ”palvovan” tätä naista Formula 120.07.2025 - 16:56 Lasse Honkanen Nykyinen F1-tähti sanoi sen suoraan: Ei kaipaa Valtteri Bottas tallikaverikseen Formula 120.07.2025 - 16:56 Lasse Honkanen Red Bull -pomo paljasti nyt totuuden Max Verstappenista Formula 119.07.2025 - 16:56 Lasse Honkanen