Kuva: Getty Images / Red Bull Content PoolRed Bullin Max Verstappen ajoi sunnuntaina Qatarin GP:n voittoon. Taustalla ehti tapahtua yhtä sun toista.Verstappen oli joukon nopein lauantain aika-ajossa. Hän sai kuitenkin yhden lähtöruudun rangaistuksen ja putosi kakkosruutuun. Rangaistus oli seurausta siitä, että Verstappenin katsottiin ajaneen liian hitaasti niin sanotulla jäähdyttelykierroksella aika-ajon päätyttyä. Mercedeksen George Russell joutui tekemään väistöliikkeen tapahtuneen vuoksi.Verstappen ohitti Russellin itse kisassa jo lähdössä ja ajeli siis voittoon. Hän laukoi kuitenkin osakilpailun jälkeen valittuja sanoja englantilaisesta.– Yllätyin siitä, mitä tuomariston huoneessa tapahtui. Todella iso pettymys. Kunnioitamme kaikki toisiamme paljon. Olen ollut siinä huoneessa monta kertaa kilpakumppanieni kanssa, mutta en ole koskaan nähnyt, että kukaan yrittäisi pettää toista kuskia niin pahasti. Menetin kaiken kunnioitukseni, tylytti Verstappen kisan jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.Sky Sportsin Ted Kravitz väitti, että Verstappen antoi Russellin kuulla kunniansa ennen kisaa.– Huhun mukaan Max otti kuskien paraatia ennen odotteluhuoneessa yhteen Georgen kanssa. Hän kävi edelleen kuumana ja sanoi suurin piirtein: ”Sinä, ja sinun FIA-kaverisi, toivottavasti olette tyytyväisiä siihen, mitä saitte aikaan.”LUE MYÖS: Red Bullin Max Verstappenin mitta on täynnä – ”Se on kamalaa” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp George Russell Max Verstappen Red Bull Tuoreimmat Uutiset IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Kaisa Mäkäräinen jätti jäähyväiset Ylellä – varoitteli lopuksi täydellä katastrofilla Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Lue myös: Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Formula 1 17.03.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Formula 1 16.03.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Formula 1 15.03.2026 - 11:47 Lasse Honkanen