Kuva: All Over PressF1:n siirtomarkkinat eivät ole rauhoittuneet, vaikka kaikki ensi kauden kuskipaikat ovat selvillä. McLaren on yksi talleista, jonka ympärillä käydään keskustelua.McLarenilla on paperilla ehkä vahvin kuskikaksikko. Lando Norris ja Oscar Piastri taistelivat päättyneellä sesongilla tiukasti maailmanmestaruudesta.Tuo taisto jätti kuitenkin mahdollisesti säröjä. Kulisseissa on esitetty skandaalinkäryisiä väitteitä siitä, että McLaren olisi suosinut Norrisia mestaruustaistossa. Mitään todisteita ei toki ole esitetty.Piastri ja hänen leirinsä on esiintynyt myös julkisesti varsin rauhallisesti. He eivät ole alkaneet heittämään erilaisia syytöksiä.Monet uskovat, että taustalla tapahtuu kuitenkin paljon. Entinen F1-kuski Juan Pablo Montoya on avannut suunsa Grosvenor Casinosille. Hän esitti melkoisia väitteitä.– Voin taata, että Oscar Piastri ja Mark Webber (hänen managerinsa) keskustelevat jo toisen F1-tallin kanssa.– En usko, että Mark Webber oli tyytyväinen Oscarin kehitykseen McLarenilla. Mark ei ole kovin tyytyväinen McLareniin. Mutta kysymys kuuluu, onko Oscar itse todella tyytymätön McLareniin, arvioi kolumbialainen.Montoyan väite kuulostaa hieman erikoiselta, sillä Piastri otti ison kehitysloikan päättyneellä kaudella, vaikka hän taipuikin mestaruustaistossa Norrisille.LUE MYÖS: Kultaleijona kasteli isänsä hautakukat mestaruusmaljasta – ”Tällaiset asiat ymmärtää vasta myöhemmin” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Juan Pablo Montoya Mark Webber McLaren Oscar Piastri Tuoreimmat Uutiset Jordan-vaimon sanat olivat liikaa – Patrik Laineen reaktio kertoo kaiken Pommiväite: McLaren-tähti neuvottelee toisen F1-tallin kanssa Nyt se on varmaa – SK: Olli Jokinen saa kovan luokan nimen HIFK:hon Suomalainen ralliperhe suree – HS: Iso nimi on kuollut VM: Tässä on totuus Jari-Matti Latvalan ja Toyota-kuskien väleistä F1-piireistä erikoista vihjailua Valtteri Bottaksen persoonallisuudesta Kalle Rovanperä herkistyi julkisesti Formulalupaus Tuukka Taponen – maailmalta tuli nyt tuomio Selvää tekstiä Max Verstappenista – Red Bullin iso F1-pomo astui nyt esiin Esapekka Lappi myönsi MTV:lle karun totuuden työskentelystään Enni Mälkösen kanssa No huh: Kaisa Mäkäräinen löi pöytään poskettoman urheilusuorituksen NHL:n sisäpiiristä hurja väite: Jarmo Kekäläisen vihan kohde paljastui Sami Pajari hämmensi päivityksellään – fanit eivät voineet käsittää suomalaista tapaa Haastattelu päättyi – Ylen toimittaja lausui suorat sanat Suvi Minkkisen käytöksestä Kenkää Red Bullilta saanut F1-kuski avasi sanaisen arkkunsa – syytökset olivat suorat Lue myös: F1-piireistä erikoista vihjailua Valtteri Bottaksen persoonallisuudesta Formula 1 23.12.2025 - 08:29 Lasse Honkanen Formulalupaus Tuukka Taponen – maailmalta tuli nyt tuomio Formula 1 22.12.2025 - 20:45 Lasse Honkanen Selvää tekstiä Max Verstappenista – Red Bullin iso F1-pomo astui nyt esiin Formula 1 22.12.2025 - 18:47 Lasse Honkanen