Kuva: All Over PressMinja Korhonen juhli viikonloppuna SM-kultaa normaalimäen kilpailussa mäkihypyssä ja yhdistetyn kisassa. Naisten yhdistetyn kisassa kuusi pääsi maaliin.Ylen selostaja Marko Miettinen ei seurannut kovin isolla innolla kilpailun hiihto-osuutta. Kun Korhonen oli ottanut kärkipaikan ja suksi omia menojaan, antoi mies karun arvion. – Hiljaista on. Kyllähän sitä lajin fanina ja lajia rakastavana toivoisin, että kilpailut olisivat sellaisia, että siellä pitäisi oikein suurin osa katsoa, että kuka sieltä mahtaa tulla ja yrittää tunnistaa sitten hiihtotyylistä. Toki tietysti hiihtotyylistä pitää tunnistaa tässäkin helposti. Se on Minja Korhonen, joka on tuossa reilussa johdossa, selvitti Miettinen.Korhonen otti lopulta siis omansa selvästi. Hän peittosi kakkoseksi tulleen Anna Kerkon lähes minuutilla.– Ehkä jotenkin lähdin tuohon silleen, että ei nyt tarvii ihan satasella lähteä tuohon alkuun, mutta se oli kuitenkin niin raskaassa kunnossa tuo latu, että vaikka kuinka tuntui, että lähti hiljaa, niin se oli yllättävän pahalta tuntui ensimmäisellä kierroksella. Totta kai ei siinä sellaista ihan viimeistä lopullista puristusta tarvinnut tehdä, mutta ei se kivallekaan tuntunut tuossa kisan aikana juurikaan. Kyllä siinä sai ihan työskennellä, selvitti Korhonen Ylelle.Haastattelija Laura Arffman otti esille Korhosen huippukauden. Hän tiedusteli, oliko nuori nainen helpottunut.– Ehdottomasti. Jotenkin ehkä sitä ei vielä osaa kuitenkaan, vaikka on puhunut, että nyt on vikat kisat ja pääsee vähän fiilistelemaan jotain muuta. Kuitenkaan ei ole ehkä vielä realisoitunut, että nyt ei oikeasti tarvitse ensi viikolla lähteä mihinkään kisoihin, että saa oikeasti vähän nautiskella. Mutta on myös kyllä tosi kiva, että vaikka oli hieno kausi, niin saa sen nyt päätökseen, myönsi Korhonen.LUE MYÖS: IL: Hiihtorakas teki ikävän tempun Johanna Matintalolle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Marko Miettinen Minja Korhonen Yhdistetty Tuoreimmat Uutiset Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Alisa Vainio ällistyttää maailmalla, kamerat tallensivat sananvaihdon kilpasiskon kanssa PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti UC: Takana vuosien viestittely – suomalainen NHL-mies ja yleisurheilutähti löysivät vihdoin toisensa Robert Helenius ui syvissä vesissä – pysäyttävä paljastus Sami Pajarin Toyota-ralliauton ratista löytyy nappi, jota hän ei ole koskaan painanut Jasmi Joensuu ei saapunut lähtöviivalle – Ylen asiantuntija täräytti selvät sanat Montreal Canadiensin supertähti teki asioita selväksi Patrik Laineesta Kaisa Mäkäräinen ex-suojatti puhui nyt suunsa puhtaaksi – legendakin reagoi Jonne Halttunen lyttäsi rallitähden MTV:llä – ”Henkilökohtainen mielipiteeni” SM-liigan jättihankinta varmistui – UC: Palkka 360 000 euroa vuodessa Laura Arffman katosi Ylen lähetyksistä – tämän nainen halusi sanoa Reetta Hurske teki uuden aluevaltauksen – häkeltyi ihmisten reaktioista Toyota-tähdeltä ikävää vihjailua Janni Hussin ammattitaidosta Lue myös: Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Talvilajit 14.04.2026 - 21:47 Lasse Honkanen Jasmi Joensuu ei saapunut lähtöviivalle – Ylen asiantuntija täräytti selvät sanat Talvilajit 14.04.2026 - 08:15 Lasse Honkanen Kaisa Mäkäräinen ex-suojatti puhui nyt suunsa puhtaaksi – legendakin reagoi Talvilajit 13.04.2026 - 19:51 Lasse Honkanen