Kuva: Scuderia FerrariFerrarin kausi F1:ssä on ollut toistaiseksi iso pettymys. Isoin toivein hankittu tähtikuski Lewis Hamilton ei ole onnistunut myöskään toivotulla tavalla.Hamiltonin Ferrari-sopimuksen uskotaan kattavan ainakin kauden 2027. Nyt kuiskitaan kuitenkin, että Ferrarilla juonitaan kovan luokan ratkaisua. Bild-lehti väittää, että varikolla on jo jonkin aikaa kiertänyt huhu, jonka mukaan Ferrari on valmis maksamaan ulos Hamiltonin sopimuksen.Kyseessä ei olisi missään nimessä mikään halpa ratkaisu. Hamiltonin vuosipalkka on noin 62 miljoonaa euroa, ja Ferrarin pitäisi pulittaa ainakin tuollainen summa seitsenkertaiselle maailmanmestarille.Ferrari on tehnyt ennenkin vastaavan ratkaisun. Talli maksoi Kimi Räikköselle kunnon erokorvauksen vuonna 2009, kun he halusivat palkata Fernando Alonson.Hamiltonin lähtöhuhuja on kiihdyttänyt Haasin Oliver Bearmanin vahva vauhti viime kisoissa. Hän kuuluu Ferrarin junioriakatemiaan.LUE MYÖS: MTV:n asiantuntija villiintyi – rajua tekstiä Sami Pajarista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ferrari Lewis Hamilton Tuoreimmat Uutiset Anne Kyllöselle sai vallan surkean tiedon – tunteet purkautuivat Suomalaiselta keihäsnaiselta rivoa toimintaa – ”mussukka” sai melkoisen viestin Maajoukkuekaveri löi Ylellä pöydälle ikävän tosiasian Kerttu Niskaseen liittyen ”Pelaajajulkistus” – Mikael Granlundista saatiin uutta tietoa Karjalainen: Lotta Harala ravaa nyt tämän miehen luokse – näin kaksikko tutustui Rallitähti rakastui kartanlukijaan – hempeä kuva julki Aitio: Suomalaisissa kiekkopiireissä leviää nyt iso huhu Raimo Helmisen tulevaisuudesta Nyt se on julkista tietoa – IS: Suvi Minkkinen teki ison ratkaisun Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Alisa Vainio ällistyttää maailmalla, kamerat tallensivat sananvaihdon kilpasiskon kanssa PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti UC: Takana vuosien viestittely – suomalainen NHL-mies ja yleisurheilutähti löysivät vihdoin toisensa Robert Helenius ui syvissä vesissä – pysäyttävä paljastus Sami Pajarin Toyota-ralliauton ratista löytyy nappi, jota hän ei ole koskaan painanut Lue myös: Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Formula 1 09.04.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Formula 1 08.04.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta Formula 1 07.04.2026 - 15:54 Lasse Honkanen