Kuva: All Over Press Ensi kaudella Cadillacilla ajava Valtteri Bottas sai viime kauden päätteeksi lähteä F1-talli Kick Sauberilta. Sauberin kausi oli vaikea. Suomalainen ei ollut ainoa lähtöpassit tallista saanut mies. Tallipäällikkö Andreas Seidlille näytettiin ovea jo keskellä kesää 2024. Seidl, joka muistetaan myös McLarenilta, ehti työskennellä vain neljä kuukautta tallissa. Hän teki kuitenkin jo tuossa ajassa johtopäätöksensä Bottaksen osaamisesta. Niin väittää ainakin toimittaja Ralf Bach. Hän on puhunut suomalaisesta F1 Insider podcastissa. Bachin mukaan Seidl ja kumppanit arvioivat, että Bottaksen ja Guanyu Zhoun vauhti ei ole riittävää. – Tuohon aikaan Seidl teki yksityisissä keskusteluissa hyvin selväksi, ettei hän halunnut tulevaisuuden kuljettajikseen Bottasta eikä Zhouta, koska he eivät tehneet riittävän hyvää tulosta etenkään aika-ajoissa. – Jo silloin oltiin vakuuttuneita, että (Nico) Hülkenberg ajaisi sillä autolla toiseen tai kolmanteen aika-ajon osioon heidän paikallaan. Hülkenberg vahvisti tämän teorian. Bottasta pidettiin Sauberilla jo parhaan päivänsä nähneenä. Sellainen oli kuva hänestä, väitti Bach. Monet F1-asiantuntijat ovat arvioineet, että Hülkenbergin ajoittain hyvän vauhdin taustalla on todellisuudessa isolta osin auton kehitystyö. LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Andreas Seidl Audi Cadillac Kick Sauber Mercedes Valtteri Bottas Tuoreimmat Uutiset Ei mitään epäselvää: Maailmalta selvä tuomio Esapekka Lapin MM-jatkosta Kalle Lassilan mitta täyttyi – tylyjä totuuksia Suomen hiihtotähdistä Suvi Minkkinen sai shokkitiedon välittömästi voittonsa jälkeen Shokkipaluu Ferrarille? F1-maailmassa leviää nyt hurja huhu VM: Rallimies lähestyi Janni Hussia melkoisella tavalla, kun kisa oli ohi Urheilucastissa rajua vihjailua Jesse Puljujärvestä ja Antti Pennasesta Valtteri Bottas oltiin jo valmis lyömään Mercedeksen rattiin – sitten tuli iso käänne THF:ssä hurja heitto: Tekeekö Jokerit todellisen shokkikaappauksen? Red Bull ylitti rajan – Max Verstappen sai tarpeekseen Shokkiväite Oscar Piastrin kohtelusta McLarenilla – ”Kuvottavaa” UC: Kärpät teki sen taas – kovan luokan kaappaus Rallin MM-sarjalta päivitys Kalle Rovanperästä – fanit vetivät heti johtopäätöksensä Kaisa Mäkäräinen myönsi Ylellä karun totuuden urastaan IS: Sonja Leinamo ällistyi siitä, mitä hänelle sanottiin kilpailun jälkeen Kenkää tuli – Red Bull -kuski avasi saman tien sanaisen arkkunsa Lue myös: Shokkipaluu Ferrarille? F1-maailmassa leviää nyt hurja huhu Formula 1 05.12.2025 - 16:51 Lasse Honkanen Valtteri Bottas oltiin jo valmis lyömään Mercedeksen rattiin – sitten tuli iso käänne Formula 1 05.12.2025 - 10:52 Lasse Honkanen Red Bull ylitti rajan – Max Verstappen sai tarpeekseen Formula 1 04.12.2025 - 22:29 Lasse Honkanen