Kuva: All Over PressF1-talli Mercedes on julkaissut sosiaalisessa mediassa videon, jossa tallin varakuskille Valtteri Bottakselle heitettiin haaste.Bottaksen piti nimetä puolessa minuutissa mahdollisimman monta F1-kuskia, jotka ovat voittaneet osakilpailuja. Bottas onnistui nimeämään 16. Bottas nimesi itsensä lisäksi esimerkiksi Kimi Räikkösen ja Mika Häkkisen. Bottakselta jäi mainitsematta esimerkiksi Keke Rosberg ja Heikki Kovalainen.Suurin osa pätkää kommentoineista kiinnitti kuitenkin huomionsa siihen, ettei Bottas listannut lainkaan F1:n nelinkertaista maailmanmestaria. Hollantilaisen monet fanit ovat varsin herkkiä kritiikille – ja sellaiseksi tulkitsemalleen. He avasivat suunsa kommenttiosiossa.– Ei Verstappenia. Hän jätti tahallaan sanomatta hänet, vuodatti yksi ja sai tukea monilta.Videon juontanut Léa Frentzen huomautti, että Bottas jätti sanomatta myös hänen isänsä Heinz-Haraldin, joka voitti kolme osakilpailua F1-urallaan. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Mercedes-AMG PETRONAS F1 Team (@mercedesamgf1) jakama julkaisuVideo tästä. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Heikki Kovalainen Max Verstappen Valtteri Bottas Lue myös: Mervi Kallio esitti nyt suoraan sen synkän kysymyksen Valtteri Bottaksesta Formula 1 14.06.2026 - 07:41 Lasse Honkanen Mika Salo teki suoraan selväksi – tällaiset välit Mika Häkkiseen ovat nykyään Formula 1 13.06.2026 - 19:44 Lasse Honkanen Tyly tuomio Toyotan toiminnasta: Kalle Rovanperän kanssa tehtiin valtava virhe Formula 1 13.06.2026 - 11:54 Lasse Honkanen